Vielä jokin aika sitten kiltteys oli kasvatuksen keskeinen tavoite. Ihannelapsena pidettiin huomaamatonta lasta, kunnes häntä tarvittiin toteuttamaan jokin vanhemman toive tai esikuvaksi onnistuneesta kasvatuksesta.
Jos jälkikasvu ei aiheuttanut häiriötä julkisessa tilassa, häntä kehuttiin kiltiksi. ”Kiltit” lapset ovat hoivaajan kannalta vaivattomia, koska heidän kanssaan ei tarvitse neuvotella ja luovia lapsen halujen ja vanhemman tahdon välisissä karikoissa.
Kautta aikojen on tuoreilta äideiltä kysytty, että ”onko vauvasi kiltti”. Sillä on tarkoitettu sitä, että vauva itkeskelee vähän, ei valvota liikaa öisin, sekä on enimmäkseen iloinen ja tyytyväinen. Vähemmän kilttinä on puolestaan pidetty vauvaa joka on temperamentiltaan voimakastahtoisempi, itkuisempi ja vaativampi.
Tuollaista keskustelua ei pitäisi edes käydä: vauvat ovat yksilöitä jo syntymästä lähtien ja heidän tehtävänään on tarvita sekä vaatia rakkautta, huomiota ja apua. Vauva ei ole ”kiltti tai tuhma” .
Nykyisin kuitenkin tiedetään kehityspsykologisen tiedon lisäännyttyä, että voimakkaat tahdonilmaisut eivät ole merkki lapsen ilkeydestä tai halusta vaikeuttaa vanhemman elämää.
Lapsi voi käyttäytyä huonosti monista eri syistä, mutta ei sen vuoksi, että hän olisi paha ihminen. Jos lapselle viestittää toistuvasti, että hän on huono tai tuhma, se alkaa lopulta määrittää lasta hänen omissa ajatuksissaan.
On siis eri asia sanoa että lapsen teko on tuhma kuin että lapsi itse olisi tuhma. Lasta tulisi muistuttaa, että hän itse on ihana ja hyvä sekä kykenee hyvään käytökseen.
Huomioi ja sanoita ne hetket, kun lapsi käyttäytyy toivotulla tavalla. Huonon käyttäytymismallin syy kannattaa aina etsiä, jotta se olisi mahdollista korjata. Syy voi olla esimerkiksi nälkä, väsymys tai pitkästyminen.
Kiltti ja helppo lapsi on vaarassa kasvaa aikuiseksi, jonka sisimpään säilötyt ristiriidat voivat puhjeta myöhemmin masennukseksi. Myös sopua ihannoiva yhteisö, joka välttelee vaikeiden asioiden käsittelyä, altistuu vääristymille. Koska erimielisyyksiä ei voida rehellisesti pohtia yhdessä, saatetaan asioista puhua selän takana.
Lapsen kiltteyden ei siis pitäisi olla hyve, koska siitä voi koitua myöhemmin ongelmia lapselle itselleen. Lapselta saa kuitenkin odottaa hyvää käytöstä, kunhan muistaa, että hän on vielä kehitykseltään keskeneräinen, tarvitsee aikuisen apua ja vasta opettelee elämää.
Odotatko sinä lapselta kiltteyttä vai hyvää käytöstä? Tiesitkö, että kiltteyden ja helppouden ei pitäisi olla hyve?
Lähteet: Iltalehti ja Kirkko ja kaupunki
Teksti: Anne-Mari Valta
