Vaikea, mutta tärkeä aihe: Puhutaanhan teillä kuolemasta?

hautausmaa kuolema aihe kukka hautakivi
Kuva: Todd Thompson

Vaikka kuolema on luonnollinen osa elämää ja koskettaa jokaista ihmistä, voi siitä olla vaikea puhua. Kuolema on ollut melkeinpä tabu. Ajat ovat kuitenkin muuttumassa ja aiheesta on tärkeä puhua kotona.

Puhutko sinä kumppanisi, lastesi tai ystäviesi kanssa kuolemasta? Jos et ja miellät aiheen vaikeaksi, et ole yksin. Lähes joka kolmas suomalainen kokee yleisesti kuolemasta puhumisen läheisten kanssa vaikeana, OP-Henkivakuutuksen kysely osoittaa.

Haastavinta kuolemasta puhuminen on nuorille ja nuorille aikuisille (16–25-vuotiaille), joista 38 prosenttia pitää siitä keskustelemista melko tai erittäin vaikeana. Aiheen käsittely helpottuu iän myötä: 65–79-vuotiaista puheenaihe on hankala enää 23 prosentille.

”On yllättävää, että yli 60 prosenttia suomalaisista kokee kuolemasta puhumisen vähintään melko helppona. Se kertoo, että kuolemaan liittyvä tabu on kenties osittain murtumassa. Voi myös olla, että epävakaa maailmantilanne on osaltaan lisännyt tarvetta ja valmiutta puhua kuolemasta”, OP-Henkivakuutuksen toimitusjohtaja Kristiina Michelsson sanoo tiedotteessa.

Kyselyssä oli mahdollisuus antaa avoimia vastauksia, joista selviää, että moni kokee edelleen kuoleman epämiellyttävänä tai ahdistavana puheenaiheena. Ne, jotka pitävät kuolemasta puhumista helppona, näkevät kuoleman luonnollisena osana elämää tai ovat käyneet läpi useamman läheisen kuoleman.

”Kuolema on luonnollinen osa elämänkaarta, mutta moni puhuu siitä edelleen vasta pakon edessä. Läheisille olisi kuitenkin iso helpotus, jos kuolemasta ja siihen liittyvistä käytännön asioista olisi keskusteltu hyvissä ajoin, vaikka se tuntuisi epämukavalta”, Michelsson huomauttaa.

Naiset puhuvat enemmän omaan kuolemaan varautumisesta

42 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista ei ole puhunut omaan kuolemaansa varautumisesta ja käytännön järjestelyistä kenenkään kanssa. OP Ryhmän mukaan tuloksissa on myös isoja eroja sukupuolten välillä: 48 prosenttia miehistä ei ole puhunut aiheesta kenenkään kanssa, kun taas naisista vastaavasti 36 prosenttia ei ole puhunut kuolemaansa varautumisesta kenenkään kanssa.

Puolisonsa kanssa aiheesta on jutellut reilu kolmannes vastaajista. Michelssonin mukaan luvut ovat pysäyttäviä, koska kotitalouksien ja perheiden taloustilanne on aivan erilainen riippuen siitä, onko kuluja jakamassa yksi vai kaksi aikuista.

”Esimerkiksi yhteistä asuntoa ostaessa tulisi aina keskustella siitä, miten puoliso tai perhe selviää asumiskustannuksista, jos toinen asunnon omistajista menehtyy. Jos tätä keskustelua ei ole vielä käynyt puolisonsa kanssa, kannattaa se ottaa puheeksi viipymättä”, hän painottaa.

Vaikeimmaksi omaan kuolemaan varautumisen ja käytännön järjestelyjen puheeksi ottaminen koetaan vanhempien kanssa. Tämä on vaikeaa joka neljännelle vastaajalle. Helpointa aiheen käsittely on puolison tai ystävien kanssa.

Pieni osa on ottanut omaan kuolemaansa liittyviä asioita puheeksi lapsen kanssa

Naisista joka viides on keskustellut kuolemaansa varautumisesta ja käytännön järjestelyistä lapsensa kanssa. Miesten kohdalla vain joka kymmenes on käynyt vastaavia keskusteluja lapsensa kanssa. Lisäksi naisista 15 prosenttia on keskustellut aiheesta ystäviensä kanssa, kun taas miehistä vain 7 prosenttia.

”Taloudellisesta näkökulmasta on tietysti olennaisinta, että tärkeät keskustelut käydään niiden ihmisten kanssa, joita oma poismeno koskettaisi konkreettisimmin”, Michelsson muistuttaa.

Marraskuussa 2024 toteutettuun kyselytutkimukseen vastasi 3 748 suomalaista, jotka olivat iältään 16-80-vuotiaita. Vastaajajoukko oli valtakunnallisesti edustava. Tutkimukseen vastanneiden määrä vaihteli kysymyksittäin ja vastausten virhemarginaali on enimmillään koko vastaajajoukon osalta +/- 1,6 prosenttiyksikköä. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy OP Ryhmän toimeksiannosta.

Ruuhkavuosien aiemmin julkaisemasta artikkelista löydät vinkkejä, miten keskustella kuolemasta lapsen kanssa.

Teksti: Miia

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.