Lapsen syntymä on iso elämänmuutos, johon moni odottaja yrittää valmistautua etukäteen parhaansa mukaan. Kaikesta valmistautumisesta huolimatta vauva-arjessa voi tulla vastaan myös vaikka kuinka paljon yllätyksiä. Ensimmäisinä kuukausina tietyt asiat nousevat kuitenkin omaan arvoonsa.
Vauvakirjoja on luettu, tarvikkeita hankittu ja kaikki on valmiina pienokaisen tuloon. Kun vauva syntyy ja uusi arki kotona alkaa, voivat kaikki ennakkovalmistelut ja vinkit unohtua tai kaiken uuden ja ihmeellisen äärellä ei enää tiedäkään, millä on todella merkitystä ja millä ei. Tähän voi saada apua heiltä, jotka ovat tämän kaiken jo kokeneet.
Uudet äidit ovat listanneet asioita, joilla on väliä vauva-arjen ensimmäisten kuukausien aikana
Terveellinen ruokavalio on tärkeää, mutta lipsahdukset sallitaan
Todennäköisesti jokainen äiti haluaa syödä terveellisesti niin itsensä kuin vauvan vuoksi, mutta univajeisena ja uuteen arkeen totutellessa se ei ole aina mahdollista, vaikka kuinka yrittäisi.
”Kaikki vastasyntyneeseen liittyvä yllätti minut! En tajunnut, kuinka vaikeaa olisi syödä ravitsevia aterioita toistuvasti”, sanoo noin vuoden ikäisen poikavauvan äiti Charley Trotter.
Vaikka Trotter uskoo, että on tärkeintä olla ottamatta paineita, pyrki hän silti parhaansa mukaan syömään terveellisiä, tasapainoisia aterioita aina, kun siihen oli mahdollisuus ja söi sen rinnalla monivitamiineja.
Ota vuoristorata vastaan
Oletukset ja todellisuus elämästä vastasyntyneen kanssa voivat olla hyvin erilaisia. Ayesha Faulkner koki olevansa kuin vuoristoradan kyydissä.
”Vauvat eivät noudata kirjoissa kerrottua, jonka huomasin melkein heti. Kirjat eivät myöskään pysty kuvailemaan kuinka fyysisesti ja henkisesti uuvuttavaa vauva-arki voi olla toisinaan”, hän sanoi.
Faulkner kehottaa muistamaan, että vastasyntyneiden hoitaminen on vaikeinta.
”Nyt se on paljon helpompaa, ja saan tarpeeksi unta”, parivuotiaan äiti kertoi.
Anna itsellesi aikaa toipua
Pidä huolta itsestäsi, äläkä hyppää heti takaisin arkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Neli- ja yksivuotiaiden äiti Annabelle Devitt huomauttaa, että synnytys pyörii mielessä valtavasti, mutta siitä toipumista ei juurikaan mietitä.
”Olisinpa järjestänyt enemmän apua, suunnitellut enemmän aikaa levolle ja ollut maltillisempi. ’Viikko sängyssä ja viikko sohvalla’ on vanha sanonta ja mielestäni se pitää paikkansa, mutta kukaan meistä ei noudata sitä. Oletin, että kun synnytys oli ohi, olisi homma siinä”, hän sanoi.
Älä vertaa itseäsi muihin
Ympärilleen katsoessa voi tuntua siltä, että kaikilla muilla äideillä on tilanne täysin hallussa. 8- ja 6-vuotiaiden tyttöjen sekä pienen vauvan äiti Tina Nandha kehottaa olemaan ottamatta paineita ja olemaan kuuntelematta muita.
”Tällä kertaa luotan omiin vaistoihini ja yritän myös omaksua jokaisen arvokkaan hetken. Kun tytöt olivat pieniä, halusin vain nukkua ja syöttää heitä”, hän kertoi.
Kolmannen lapsensa kanssa hän on nauttinut jopa yösyötöistä, koska se on hänelle arvokasta aikaa lähentyä vauvan kanssa.
Anna läheisten kokata
Gemma Mayattin vauva-arki alkoi niin, että synnytyksestä lähtien hänen ei tarvinnut laittaa viikkoihin ruokaa.
”Mieheni on ollut vastuussa ja olen ollut hyvin onnekas, että hän on myös tehnyt aterioita pakastimeen”, hän kiitteli.
Mayatt on tukenut ruokavaliotaan sopivilla vitamiineilla niin raskauden aikana kuin synnytyksen jälkeen.
”Olin hyvin naiivi! Ajattelin, että minulla olisi koko päivä aikaa suunnitella ja jonkinlainen kontrolli siinä, mihin aikaa kuluu. Todellisuudessa räpäytät silmiäsi ja yhtäkkiä kello on 15:30”, hän sanoi.
Lähde: Daily Mail
Teksti: Miia