Lapsen uhmakkuus on usein hyvin raskasta vanhemmille. Normaali uhmaikä ja murrosikä ovat huomattavasti lievempiä ilmiöitä verrattuna uhmakkuushäiriöön. Kuinka uhmakkuushäiriö eroaa normaalista uhmaiästä?
Lapsen uhmakkuushäiriöllä ei tarkoiteta lapsen normaaliin kehitykseen kuuluvia uhmakausia tai murrosiän kapinointivaihetta, joissa on kyse uhmakkuushäiriötä selvästi lievemmästä käyttäytymisestä. Uhmakkuushäiriöstä kärsivä lapsi menettää malttinsa selkeästi useammin ja helpommin kuin muut ikäisensä lapset. Uhmakas käytös kohdistuu usein erityisesti vanhempiin. Lapsi saattaa kieltäytyä noudattamasta vanhempien asettamia sääntöjä, pyrkiii ärsyttämään toisia ihmisiä tarkoituksellisesti, syyttää muita omista virheistään sekä on usein vihainen ja käyttäytyy kostonhimoisesti. Tällainen käytös saattaa kestää kuukausia tai vuosia ja ilmenee aluksi lähinnä kotona, mutta voi laajentua niin, että lapsi lopulta toimii samoin myös esimerkiksi koulussa ja ystäviensä kanssa.
Uhmakkuushäiriö on kohtuullisen yleinen lasten keskuudessa. Noin 10% lapsista kärsii jossain vaiheessa elämäänsä jonkinasteisesta uhmakkuushäiriöstä. Lieväasteinen uhmakkuushäiriö on yleisempää kuin vakavampi uhmakkuushäiriö, johon saattaa liiittyä hyvin voimakasta aggressiivista käytöstä. Hankalammasta uhmakkuushäiriöstä kärsii noin kaksi prosenttia kouluikäisistä lapsista. Tutkimuksissa on havaittu häiriön olevan poikien keskuudessa yleisempää kuin tyttöjen keskuudessa.
Joskus uhmakkuushäiriö saattaa liittyä taustalla olevaan muuhun lastenpsykiatriseen häiriöön, kuten esimerkiksi tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriöön (ADHD). Lapsi voi myös kärsiä esimerkiksi masennuksesta tai psykoottisesta häiriöstä, johon liittyy myös uhmakasta käytöstä.
Lapsen uhmakkuushäiriö on hyvin kuormittavaa vanhemmille
Uhmaikä on usein vanhemmille raskasta aikaa. Uhmakkuushäiriöstä kärsivän lapsen aggressio ja uhmakas käytös on vielä huomattavasti normaalia uhmaikää stressaavampaa. Jos tilanne pitkittyy, vanhempien oma henkinen jaksaminen vaarantuu. Tämän seurauksena vanhempien “pinna saattaa palaa” nopeammin kuin muutoin, mikä saattaa entisestään pahentaa tilannetta ja lisätä lapsen oireilua.
On tärkeää, että vanhemmat hakevat apua uhmakkuushäiriöstä kärsivälle lapselleen mahdollisimman nopeasti. Jos lapsen oireilu on voimakasta, ei kannata jäädä kovin pitkäksi aikaa seuraamaan tilannetta. Jos lapsen aggressio on voimakasta eikä ota laantuakseen, kannattaa jo muutamien viikkojen tai kuukausien aikana kääntyä terveydenhuollon puoleen. Kasvatusneuvolasta saa apua vaikeaan tilanteeseen ja tarvittaessa lapsi voidaan ohjata lastenpsykiatrin tai lastenpsykologin vastaanotolle. Jos uhmakkuuden taustalla on jokin muu sairaus, tämän sairauden hoito luultavasti auttaa myös uhmakkuuteen.
Vanhemman on tärkeää kuunnella herkällä korvalla lapsensa tunteita. Jos lapsi oireilee, sen sijaan että itsekin suuttuu, kannattaa pyrkiä pysymään rauhallisena ja keskustelemaan lapsen kanssa. Keskustelu ei ehkä ole mahdollista kaikkein pahimman uhman hetkellä, mutta lapsen rauhoituttua on hyvä pyrkiä juttelemaan hänen kanssaan asiasta ja selvittämään, miltä lapsesta itsestään tuntuu uhmakkuuden hetkellä ja myös yleisellä tasolla. Näiden ennakkotietojen kanssa on helpompaa ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon.
Lähde: Terveyskirjasto
Teksti: Sonja
