Asiakaspalvelija käyttäytyi epäkohteliaasti – Mitä tehdä, jos joku purkaa oman ahdistuksensa sinuun?

woman standing near monitor
Kuva: Christiann Koepke

Lähes jokainen on ollut joskus tilanteessa, jossa meitä on kohdeltu huonosti näennäisesti ilman mitään syytä. Silloin auttaa, jos koittaa miettiä, mitä inhottavalle ihmiselle mahdollisesti on tapahtunut ennen kuin hän purki pahan olonsa meihin.

Tilasin taannoin paketin firmalta, jolla oli kotiinkuljetuspalvelu. Asun kerrostalossa, jonka alaovi on lukossa. Minulle oli sanottu, että kun minulle soitetaan ja sovitaan toimitusaika, voin antaa puhelinnumeroni ja kuski soittaa minulle alaovelta. Kun firmasta soitettiin tuontiajan sopimiseksi, puhelimessa oli tympääntyneeltä kuulostava asiakaspalvelija, joka sanoi, että hän ei voi ottaa puhelinnumeroa, koska kuskeilla ei ole aikaa soitella asiakkaille.

Kerroin hänelle kohteliaasti, että minulle oli aiemmin sanottu, että numeron anto onnistuu. Nainen toisti vain että ei voi ottaa numeroa. Kysyin häneltä, miten minun tulisi toimia, koska kuski ei tule pääsemään rappuuni sisään jos hän ei voi soittaa minulle. Nainen alkoi närkästyä ja toisti ettei aio ottaa numeroa. Koitin vielä kerran selittää hänelle, mitä minulle oli aiemmin sanottu, mutta siinä kohtaa hänen hermonsa petti ja hän sanoi “tämä oli tässä” ja painoi luurin kiinni.

Ihmeissäni soitin heti takaisin firmaan ja ohjauduin toiselle asiakaspalvelijalle. Uusi asiakaspalvelija sanoi, että ilman muuta onnistuu numeron anto puhelimessa. Hän otti numeroni ylös, kuljettaja soitti minulle tuodessaan paketin ja loppu hyvin kaikki hyvin.

Jäin jälkeenpäin miettimään ensimmäisen asiakaspalvelijan käytöstä. Miksi hän oli niin tympeä minua kohtaan ja miksi hän lopulta löi luurin korvaani? Koskaan aiemmin näin ei ole käynyt ja olin puhunut hänelle täysin ystävällisesti.

Saattoi olla, että hän oli ennen minua puhunut jonkun todella epämiellyttävän asiakkaan kanssa ja oli siksi jo valmiiksi hyvin negatiivisessa mielentilassa. Tietenkään tämä ei oikeuta huonoa käytöstä, mutta ehkä selittää sitä. Se, että hän ei tiennyt numeronjättömahdollisuudesta kielisi myös siitä, että hän oli uusi työntekijä.

Tapaus sai minut ajattelemaan, kuinka helposti oman huonon olon voi siirtää eteenpäin. Jos joku on meille inhottava, voi olla, että joku on ollut kyseiselle henkilölle inhottava hetkeä aiemmin ja näemme aiemman tapauksen jälkivaikutuksia (toki löytyy heitäkin, jotka vain yksinkertaisesti käyttäytyvät huonosti ilman mitään syytä).

Tämän tapauksen jälkeen olen koittanut itse kiinnittää erityistä huomiota siihen, että en itse siirrä huonoa tunnelmaa eteenpäin, vaikka joku kohtelisi minua huonosti. Aina se ei onnistu, koska kaikki olemme vain ihmisiä, mutta yritys on tärkeintä. Jos kukaan ei edes yritä katkaista negatiivista kierrettä, mielipahaa aiheuttava ketjureaktio saattaa jatkua pidempään kuin äkkiseltään uskoisi.

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen

Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.