Vanhemmat syyttävät usein itseään, jos lapsen elämä ei suju niin kuin he olisivat toivoneet. Tunne on ymmärrettävä, mutta silti monesti siihen ei ole syytä. Itsensä vapauttaminen syyllisyyden tunteesta auttaa selviämään arjesta paremmin.
Kirjakaupoissa on lukemattomia vanhemmuutta käsitteleviä kirjoja, joissa neuvotaan, kuinka olla paras mahdollinen vanhempi ja kuinka voi varmistaa, että oma lapsi saa mahdollisimman hyvät avaimet menestykseen elämässään. Tällaisia kirjoja lukiessa tulee usein tunne, että jos oma lapsi ei menestykään tai hänen elämänsä ei suju toivotulla tavalla, vika löytyy itsestä. Tällainen ajattelu saattaa aiheuttaa vanhemmalle syvää surua ja masennusta.
TED-sivuston sarjassa “Kuinka olla parempi ihminen” julkaistussa artikkelissa psykologian professori Yuko Munakata kertoo tieteellisten tutkimustulosten tällä hetkellä tukevan päinvastaista näkemystä. Professori Munakata toteaa, että nykykäsityksen mukaan lapsen elämänpolun summittainenkin ennustaminen vanhempien tekemien valintojen perusteella on sama kuin yrittäisi ennustaa hurrikaanin esiintymistodennäköisyyttä perhosen siipien heilahduksen perusteella.
Lapset reagoivat yksilöllisesti
Sillä, miten vanhemmat kohtelevat lapsiaan on toki merkitystä sen kannalta, millainen aikuinen lapsesta kasvaa. Yhtälössä on kuitenkin monia muitakin tekijöitä. Sama käytös voi laukaista erilaisia reaktioita eri lapsissa. Kaksilapsisessa perheessä toinen lapsista saattaa kokea vanhempien tiedustelut esimerkiksi lapsen ajanvietosta ystäviensä kanssa välittämisenä, siinä missä toinen lapsista saattaa kokea saman tiedustelun ahdistavana kontrollointina. Tämä on esimerkki siitä, kuinka täysin sama käytös vanhempien puolelta voi saada aikaan erilaisia reaktioita lapsessa.
Nämä asiat saattavat vaikuttaa itsestäänselvyyksiltä. Monelle vanhemmalle ne eivät kuitenkaan sitä ole. Moni vanhempi ajattelee, että hänen käyttäytymisensä lasta kohtaan on ratkaisevassa roolissa määräämässä, kuinka lapsen elämä tulee sujumaan. Jos lapsen elämä ei etenekään niin kuin vanhemmat ovat toivoneet, on helppoa alkaa syyttämään itseään ja ajattelemaan, että on tehnyt jotain väärin. Professori Munakatan lohdullinen viesti vanhemmille on, että tällaiseen ajatteluun ei useinkaan ole syytä.
Tutkimuksen ovat osoittaneet, että perimä ja ympäristötekijät yhdessä vaikuttavat siihen, millainen aikuinen lapsesta kasvaa. Perimän vaikutuksen osalta asia ei suinkaan aina ole kiveen hakattu syntymän hetkellä, vaan geneettisen taipumuksen lisäksi usein vaaditaan tietynlaiset olosuhteet, jotta esimerkiksi tietty sairaus puhkeaa. Perimän ja ympäristötekijöiden yhteispeli lapsen kehityksen muovaajana on niin monimutkainen verkosto, että lopputuloksen ennustaminen on usein juuri niin vaikeaa kuin Professori Munakata hurrikaani-esimerkillään kuvaa. Tämän tiedon hän toivoo helpottavan vanhempien oloa niissä tapauksissa, joissa lapsen lkehityspolku ei kuljekaan täysin vanhempien toivomaan suuntaan.
Lähde ja lisätietoa: Ted
Teksti: Sonja
