Onnellisuuden salaisuus on yksinkertaisempi kuin uskoisikaan

woman spreading her arms
Kuva: Fuu J

Onnellisuuden salaisuus ei aina koostu ulkoisista asioista. Vasta muuttamalla omaa ajatteluaan pienissä, mutta tärkeissä avainkohdissa ihmisen on mahdollista saavuttaa todellinen onnellisuus. Mitkä ovat onnellisuuden avaimet?

Kautta historian eräs ihmisen suurimmista toiveista on ollut tuntea itsensä onnelliseksi. Onnellisuuden salaisuutta on etsitty sieltä sun täältä ja suuret ajattelijat ovat pohtineet kysymystä toisinaan läpi koko elämänsä. Kaiken tutkimuksen ja pohdinnan seurauksena on onnistuttu rajaamaan muutamia perusasioita, jotka tuntuvat toistuvan kerta toisensa jälkeen sellaisten ihmisten elämissä, jotka kysyttäessä kertovat kokevansa itsensä onnelliseksi.

Mitkä ovat nämä onnellisuuden avaimet?

Ydinasia on ajattelun painopisteen siirtäminen oman onnellisuuden jatkuvasta tavoittelusta muiden hyvinvoinnin edistämiseen. Hyvien tekojen tekeminen muille tuottaa onnellisuuden tunnetta myös hyvän teon tekijälle. Usein sanotaankin, että hyvien tekojen tekeminen on yksi tie onneen.

Kateus sen sijaan nimetään onnellisuuden viholliseksi. Kateus tekee ihmisen onnettomaksi. Kateus on siitä ongelmallinen tunne, että mikäli ihminen on luonteeltaan sellainen, että helposti kadehtii muita, kadehdittavaa riittää maailmassa loputtomiin. Aina on joku, jolla on näennäisesti asiat paremmin kuin itsellä. Niin kauan kuin ihminen vertaa omaa elämäänsä toisten elämään, hän pysyy tyytymättömänä.

Jo se, että oivaltaa oman mielensä oikut, saattaa auttaa irtautumaan kateuden tunteesta. Kun hyväksymme, että kateuden tunne on normaalia eikä sitä pidä hävetä, on tunnetta helpompi käsitellä. Pieni kateuden tunne ei ole vaarallista, jos ihminen pystyy myös nauttimaan omasta elämästään sellaisena kuin se on.

Jos mitä tahansa asiaa tekee tai ajattelee liikaa, seuraukset ovat usein negatiivisia. Liika herkkujen syöminen johtaa ylipainoon ja liika stressaaminen saattaa pidemmän päälle johtaa jopa masennukseen. Samalla tavalla liika muiden kadehtiminen voi johtaa siihen, että ihminen katkeroituu, eikä kykene enää nauttimaan elämässään olevista positiivista asioista. Oman elämän hyvät asiat eivät välttämättä enää tunnu hyvältä, koska mielen täyttää vain ajatus siitä, että toivoisi itselleen samanlaisia asioita kuin naapurilla on.

Avain onnellisuuteen tuntuukin siis löytyvän siitä, että ihminen ymmärtää, että hänen omassa elämässään on jo valmiina kaikki avaintekijät siihen, että hän voi tuntea olonsa onnelliseksi. Jos oma elämä ei ole sellaista kuin toivoisi, voi ryhtyä toimenpiteisiin, jotka muuttavat elämää siihen suuntaan kuin ihminen toivoo. Tämä saattaa tuntua itsestäänselvyydeltä, mutta silti moni kokee onnettomuutta siksi, ettei osaa näin ajatella.

Onnellisuuden salaisuus ei siis välttämättä löydykään voitokkaasta lottorivistä, palkankorotuksesta, ylennyksestä tai vastaavista asioista, vaan siitä, että ymmärtää oman elämänsä jo nyt pitävän sisällään monia onnellisuuden avaimia. Puuttuvatkin asiat ovat usein sellaisia, jotka on omalla toiminnallaan mahdollista saavuttaa.

Teksti: Sonja

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen

Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.