Teksti: Anna-Leena
Muistatko vielä nämä 90-luvun hittisarjat, joita koko perhe kokoontui katselemaan telkkarin ääreen? Sohvapaikasta kiisteltiin isommissa perheissä, sillä televisioita oli vain yksi eikä ohjelmia niin vain nauhoitettu ja katsottu myöhemmin. Mitä näistä sarjoista teillä seurattiin?
Speden spelit (1988–2002)
Silmät kiinni nyt, jalasta kiinni nyt! Kukapa ei olisi yrittänyt pyörittää hulavannetta kaulan ympärillä tai pujottautua nauharenkaan läpi Speden spelien tyyliin?
Ruusun aika (1990-1991)
Ruusun aika on suomalainen vuosina 1990–1991 tuotettu televisiosarja, joka kuvasi helsinkiläisen uusperheen elämää idyllisellä Toukolan asuinalueella Helsingissä. Suosittua sarjaa katsoi parhaimmillaan jopa 1,6 miljoonaa katsojaa, kertoo Wikipedia. Sarjan ihanan tavalliset henkilöhahmot ihastuttivat suomalaisia.
Blondi tuli taloon (1994–1995)
Telkkarissa vuosina 1994-1995 pyörineessä suuren suosion saaneessa draamasarjassa nähtiin pääosissa Anu Hälvä ja Esko Salminen. Blondi tuli taloon oli ensimmäinen suomalainen draamasarja, jota esitettiin useammin kuin kerran viikossa.
Passi ja hammasharja (1996–1998)
”Onko teillä passi mukana? Onko teillä hammasharja mukana?”. M/S Cinderella -laivalla kuvatussa ohjelmassa laivamatkustajat joutuivat tekemään erilaisia tehtäviä juontajina toimineiden Tino Singhin ja Taru Valkeapään johdolla. Viihdyttävässä kisailuohjelmassa vieraili maailmanluokan tähtiä, kuten Ricky Martin. Kisailujen voittaja palkittiin huikealla kahden hengen ulkomaanmatkalla.
Ihmeidentekijät (1996–1998)
Ensimmäinen kotimainen sairaalasarja! Ihmeidentekijät seurasi Annan sairaalaan henkilökunnan työtä ja ihmisuhdesotkuja. Sarjassa nähtiin useita tunnettuja suomalaisia näyttelijöitä, kuten Hannele Lauri ja Esko Salminen.
Kotikatu (1995–2012)
Muistatko vielä kotikadun tunnusmusiikin? Melkein 20 vuotta telkkarissa pyörineen sarjan ensimmäinen jakso näytettiin vuonna 1995, joten sen voi laskea ysärisarjojen joukkoon. Sarjan alkaessa siinä seurattiin kahden samassa rapussa asuvan perheen, Mäkimaiden ja Luotoloiden elämää. Kotikatu teki lähtemättömän vaikutuksen suomalaisiin.
Ulkomaisista sarjoista mieleen on jäänyt varsinkin Baywatch ja Lemmenlaiva.
Baywatch
Pamelan punainen uimapuku ja hidastettu juoksu Kalifornian hiekkarannoilla, yhdistettynä David Hasselhoffin hurmaavaan hymyyn, tekivät lähtemättömän vaikutuksen 90-luvun lopulla. Tiesitkö, että tämä hengenpelastajista kertova huippusuosittu yhdysvaltalainen televisiosarja pitää hallussaan kaikkien aikojen katsotuimman televisiosarjan titteliä jopa 1,1 miljardilla viikoittaisella katsojallaan, kertoo Wikipedia.
Lemmenlaiva
Vaikka Lemmenlaiva (alkuperäinen The Love Boat) kuvattiin vuosina 1977-1986, sarjaa esitettiin Suomessa uusintana vuosien 1995–1996 aikana ja se on varmasti jäänyt monen ysärilapsen mieleen. Sarjan tapahtumapaikkana oli risteilyalus, joka purjehti pääasiassa Los Angelesin ja Acapulcon välillä, tietää Wikipedia. Sarjan hahmojen lisäksi jokaisessa jaksossa esiintyi useita julkisuuden henkilöitä.
Mikä 90-luvun TV-sarja on jäänyt sinun mieleesi?