Teksti: Mami Mixtuura
Väkivalta parisuhteessa voi alkaa niin huomaamattomasti, että uhri ei sitä välttämättä edes tajua. Väkivaltaa on monenlaista. Harvoin teot jäävät yhteen kertaan vaan useimmiten ne jatkuvat ja saavat vakavampia muotoja, todetaan Nollalinjan sivustolla. Väkivaltaisesta parisuhteesta on vaikea lähteä pois. Asian julki tuominen ja avun hakeminen ovat keinoja päästä piinaavasta tilanteesta pois. Rakkauden ei pitäisi sattua -kuten yllä oleva kuva kertoo.
Väkivallan monet muodot
Väkivaltaa on monenlaista: esimerkiksi fyysistä, henkistä, seksuaalista ja taloudellista. Fyysinen väkivalta jättää usein uhriin näkyviä jälkiä, mutta henkinen väkivalta syö uhria sisältäpäin eikä näy samalla tavalla ulkopuolisille. Kaikki väkivalta on väärin eikä sitä pidä hyväksyä.
Fyysinen väkivalta: Esimerkiksi tönimistä, lyömistä, potkimista, tukistamista, ampuma- tai teräaseen käyttämistä tai fyysisellä väkivallalla uhkailua.
Henkinen väkivalta: Esimerkiksi: nimittelyä, halveksuntaa, alistamista, eristämistä, kontrollointia, sosiaalisten suhteiden rajoittamista, voimakasta mustasukkaisuutta, tavaroiden hajottamista tai itsemurhalla uhkaamista.
Seksuaalinen väkivalta: Esimerkiksi raiskaaminen tai sen yrittäminen, seksiin pakottaminen, seksuaalinen halventaminen, ehkäisyn käytön kieltäminen tai aborttiin pakottaminen.
Taloudellinen väkivalta: Esimerkiksi itsenäisen rahankäytön estäminen, pakottaminen omien rahojen toiselle antamiseen tai taloudellisella väkivallalla uhkailu.

Mitä on lähisuhdeväkivalta?
”Lähisuhde- tai perheväkivallasta puhutaan silloin, kun väkivallan tekijä on nykyinen tai entinen kumppani, vanhempi, lapsi, muu lähisukulainen tai läheinen”, todetaan Nollalinjan sivustolla. Melkein joka toinen nainen Suomessa on jossain vaiheessa elämäänsä kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai molempia, kerrotaan tekstissä. Melkein yhtä suuri osa naisista ja miehistä on kokenut parisuhdeväkivaltaa, mutta useammin vakavat teot kohdistuvat naisiin.
Väkivalta voi alkaa huomaamatta
Toisinaan väkivalta alkaa lähes huomaamatta, eikä uhri välttämättä osaa ajatella sen olevan väkivaltaa. Se voi alkaa esimerkiksi nimittelyllä, ihmissuhteiden hoitamisen estämisellä tai taloudellisena rajoittamisena, todetaan Nollalinjan sivustolla.
Väkivalta on harvoin kertaluonteista
Parisuhdeväkivallan uhri saattaa hävetä kokemaansa ja haluaa uskoa hyvää kumppanistaan. Hän saattaa toivoa, että tehty teko on ainut tai viimeisin. Useimmiten väkivallasta tulee kuitenkin osa normaalia arkea ja se saa entistä vakavampia muotoja, todetaan Ensi- ja turvakotien liiton tekstissä. On tärkeää hakea apua mahdollisimman nopeasti, koska väkivallan salaisuutena pitäminen tekee siitä yleensä vain vakavamman, todetaan Nollalinjan kirjoituksessa. Väkivallasta on mahdollista päästä eroon, kun uskaltaa tuoda asian julki ja hakea apua.

Miksi väkivaltaisesta parisuhteesta on vaikea lähteä pois?
Useimmiten väkivaltaisesta parisuhteesta pois lähteminen on vaikeaa monesta mahdollisesta syystä. Uhri saattaa esimerkiksi alkaa ajattelemaan sen olevan normaalia, jos tilanne on jatkunut pitkään. Hän ei tavallaan osaa enää nähdä kokemaansa vääryytenä.
Taustalla on usein pelkoa siitä, että mitä tapahtuu, jos suhteesta lähtee pois. Tuleeko toinen osapuoli etsimään, jotta voi kostaa pois lähtemisen aiempia tekoja kamalammilla tavoilla. Pelko voi liittyä myös siihen, että sattuuko perheen lapsille jotain kamalaa, jos suhteesta päättää lähteä pois. Mediasta nähdyt ja kuullut tapaukset rajuista välivallan teoista eivät ehkä helpota tilanteesta pois lähtemistä, mutta niiden olisi hyvä toimia todellisuuteen herättelevänä asiana.
Nollalinja: ”Vähäistäkään väkivaltaa ei tarvitse hyväksyä tai sietää”
Mistä väkivallan uhri voi saada apua?
Ensi- ja turvakotien liitto (mm. chat-palvelu ja monenlaista hyödyllistä tietoa)
Turvakodit (Suomen turvakodit ja niiden yhteystiedot)
Nollalinja (mm. chat-palvelu ja puhelinpalvelu)
Mitä ajatuksia teksti sinussa herättää? Miten voi saada riittävästi uskallusta lähteä pois väkivaltaisesta parisuhteesta?
Lue lisää henkisestä väkivallasta: Henkistä väkivaltaa voi olla vaikea tunnistaa: missä kulkee raja?