Ajat muuttuvat, mutta lapset kokeilevat kasvaessaan yhä rajojaan. Rajojen testaamistavat ovat muuttuneet erilaisiksi, koska maailma on tänä päivänä erilainen kuin silloin, kun nykyvanhemmat olivat lapsia. Millä sellaisilla tavoilla sinä olet kokeillut rajojasi lapsena, jotka eivät nykylapsille enää ole mahdollisia?
Maailma on muuttunut monessa mielessä niistä ajoista, jolloin nykyvanhemmat olivat lapsia. Nykylapset kohtaavat monenlaisia erilaisia haasteita verrattuna aikaan esimerkiksi parikymmentä vuotta sitten. Jotkut asiat ovat nykylapselle helpompia, jotkut taas vaikeampia. Tietyt kasvuun ja rajojen testailuun liittyvät kokemukset jäävät myös nykylapsilta kokematta verrattuna entisaikoihin.
Moni nykyaikuinen on lapsuudessaan käynyt vanhemman lompakolla
Entisaikaan jokaisella vanhemmalla oli lompakossa käteistä rahaa. Moni on lapsuudessaan rajoja kokeillessaan käynyt salaa vanhemman lompakolla ja ottanut sieltä rahaa. Jos pieni lapsi on käynyt vanhemman lompakolla varastamassa karkkirahaa, jolla on käynyt ostamassa makeisia lähikioskilta, tätä ei moni vanhempi ole pitänyt suurena rikoksena, vaan pikemminkin lapsen rajojen kokeiluna.
Tällaiset tilanteet ovat hyviä tilaisuuksia opettaa lapselle erosta oikean ja väärän välillä. Sellaiset nykyvanhemmat, jotka ovat kokeilleet rajojaan tällaisilla tavoilla, muistavat hyvin omasta lapsuudestaan vanhempien puhuttelut liittyen näihin tilanteisiin. Toki jos vanhempi lapsi tietoisesti käy varastamassa suurempia summia vanhemman lompakosta, tällöin on kyseessä paljon vakavampi teko. Pieni lapsi ei kuitenkaan vielä ymmärrä täysin tekojensa seurauksia.
Koska nykyään käteistä rahaa ei enää käytetä niin paljon kuin aiemmin ja monessa perheessä vanhemmilla on vain sähköisiä maksuvälineitä, nykylapset eivät enää välttämättä onnistu testailemaan rajojaan tällä nimenomaisella tavalla. Nykymaailmassa ei ehkä voi käydä vanhemman lompakolla, mutta sen sijaan on mahdollista väärinkäyttää esimerkiksi vanhempien sähköisiä käyttäjätunnuksia eri palveluissa esimerkiksi pelien maksamiseen. Vaikka ajat muuttuvat, lapset haluavat kokeilla samantyylisesti rajojaan ja löytävät kyllä keinot halutessaan.
Riippumatta siitä, onko kyseessä entisaikojen lapsi, joka ottaa vanhemman lompakosta käteistä rahaa tai nykyajan lapsi, joka väärinkäyttää vanhempiensa tunnuksia verkko-ostosten tekemiseen, kyseessä on samankaltainen ”elämän oppitunti”. Kun lapsi kokeilee tällä tavalla rajojaan, vanhemman tehtävä kasvattajana on saada hänet ymmärtämään, että tämänkaltainen toiminta ei ole hyväksyttävää yhteiskunnassa. Tällaisten tapausten avulla lapsi oppii, kuinka aikuisten yhteiskunnassa toimitaan ja hänestä kasvaa vastuullinen ihminen sen sijaan, että hän jatkaa samankaltaista toimintaa myös aikuisena.
Toki vanhemmat eivät yksin pysty päättämään sitä, millainen aikuinen lapsesta kasvaa, mutta he voivat silti voimakkaasti vaikuttaa siihen, että lapsella olisi parhaat mahdollisuudet kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi.
Millä sellaisilla tavoilla sinä olet kokeillut rajojasi lapsena, jotka eivät enää ole mahdollisia omalle lapsellesi?