8 keinoa, joilla auttaa ylipainoista lasta

Kuva: Pexels/ Alex green

Suomalaislasten ylipaino on lisääntynyt. Se on huolestuttavaa, koska ylipainoinen lapsi on todennäköisesti myös aikuisena ylipainoinen tai lihava. Se puolestaan voi aiheuttaa terveysriskejä. Ylipainon ennaltaehkäisy on helpompaa kuin siitä eroon pääseminen. Siksi ylipainoa ei kannata päästää muuttumaan lihavuudeksi. Kuinka lasten ylipainoa tulisi ennaltaehkäistä ja hoitaa?

Lasten lihavuuden hoidossa ei ole tarpeellista varsinaisesti laihduttaa lasta, vaan pysäyttää painonnousu. Normaali paino pystytään saavuttamaan, kun lapsi kasvaa iän myötä pituutta. Lapsen painonhallinnassa maltti on valttia. Vaakalukemien sijaan huomio tulisi keskittää terveellisiin elintapoihin. Lasten painonhallinnan tavoitteena ei ole tietyn näköinen tai kokoinen ihminen, vaan hyvinvoiva lapsi.

Lapsen painonhallinta on aina koko perheen yhteinen asia. Vanhemmat päättävät, millaisia ruokia perheessä tarjotaan ja, millaista mallia he antavat lapselle esimerkiksi liikkumisen suhteen. Lapsen terveelliset elintavat ja painonhallinta ovat ennen kaikkea vanhempien vastuulla. Lähipiiri ja ammattilaiset voivat olla tukena asiassa.

Mikäli vanhemmat onnistuvat muuttamaan lapsen elintavat terveellisemmiksi, se auttaa lasta saavuttamaan sopivan painon ja hyvän olon. Siitä on lapselle monia eri hyötyjä. Sitä myöten lapsi voi välttää vanhemmiten joitakin sairauksia, kuten kakkostyypin diabeteksen tai sydän- ja verisuonisairauksia. Se ehkäisee aikuisuuden ylipainoa ja lihavuutta. Terveelliset elintavat auttavat myös psyykkisen hyvinvoinnin ylläpitämisessä.

Kuinka auttaa ylipainoista lasta?

1. Unohda negatiivinen kommentointi

Tee terveellisiä valintoja ja muutoksia liikkumiseen sekä syömiseen, mutta älä puhu lapsen kuullen laihduttamisesta. Muista myös suhtautua positiivisesti omaan kehoosi. Älä hauku itseäsi ja kehoasi tai valita omasta painostasi. Myöskään lasta ei tulisi sanoa liian lihavaksi.

2. Ota perhe mukaan

Elintapamuutokset koskevat kaikkia perheenjäseniä eli lapsen ylipaino on koko perheen asia. Toimi vanhempana esimerkkinä lapsellesi ja huolehdi omasta hyvinvoinnistasi.

3. Hyväksy lapsi sellaisena kuin hän on

Muistuta lasta siitä, että hän on ihana juuri sellaisena kuin hän on. Lapsen painonhallinnan tavoitteena tulee olla lapsen hyvinvointi ja terve aikuisuus, eikä tietynlainen ulkonäkö.

4. Ruokailutottumukset

Hyvät ruokailutottumukset opitaan jo pienestä lähtien. Lapselle tulee kertoa, mikä on terveellistä ruokaa ja, mitä lautaselleen kannattaa valita. Herkut ovat erikoishetkiä varten, eivätkä tulisi olla osa jokapäiväistä ruokavaliota.

Säännöllinen ruokarytmi on ehdottoman tärkeä lapsen hyvinvoinnin ja vireystilan kannalta. Lapsen luontaista kylläisyyden ja näläntunnetta tulisi kuunnella. Lasta ei saisi koskaan pakottaa syömään ruokaa. Häntä olisi hyvä kuitenkin kannustaa maistamaan uusia ruokia. Uuteen makuun totuttelu vaatii useita maistamiskertoja.

5. Hyvät liikuntatavat

Auta lasta löytämään mukavia tapoja liikkua säännöllisesti. Se voi olla hyötyliikunnan lisäämistä arkeen. Auta lasta myös löytämään hyvä ja mieluisa liikuntaharrastus. Pääasia on, että lapsi saa kokeilla erilaisia juttuja ja valita harrastuksensa itse.

6. Ruutuajan hallinta

Nykypäivänä on kiinnitettävä erityistä huomiota ruutuajan hallintaan. Lapsen tulisi viettää ruudun äärellä aikaa enintään kaksi tuntia päivässä. Siihen lasketaan mukaan niin pelikonsoleilla, tietokoneella, kännykällä ja tabletilla olo kuin television katsomiseen käytetty aika.

7. Kehu ja kannusta

Kehu ja kannusta lasta opettelemaan terveellisiä elintapoja. Anna positiivista palautetta lapsen tehdessä hyviä valintoja oman elämänsä suhteen. Kehu myös lasta siitä, millainen hän on.

8. Ammattiapu

Jos vanhemmat tarvitsevat apua, voi sitä saada esimerkiksi lastenneuvolasta tai kouluterveydenhuollosta. Tarvittaessa perhe voi käydä ravitsemusterapeutin luona. Liikkumisen asiantuntijoina toimivat liikunnanohjaajat ja fysioterapeutit. Mikäli lapsen lihavuus on erityisen vaikea tai hänen kohdallaan on epäilys jostakin perussairaudesta lihavuuden takana, lähetetään lapsi erikoistutkimuksiin.

Oletko opettanut lapsellesi hyviä elintapoja? Millä keinoilla voisit auttaa ylipainoista lastasi?

Lähteet: Neuvokas perhe, Sydänliitto, Terveyskylä, Valio,

Teksti: Anne-Mari Valta

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen

Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.