Aivoverenkiertohäiriö on jo nimenä sellainen, joka nostaa niskakarvat pystyyn. Ohimenevää aivoverenkiertohäiriötä kutsutaan TIA-kohtaukseksi (Transient Ischemic Attack). TIA-kohtaus toimii usein varoitussignaalina siitä, että varsinaisen aivohalvauksen riski on merkittävästi suurentunut. Siksi kohtauksen oireisiin kannattaa suhtautua vakavasti.
Lehdissä näkee usein artikkeleja TIA-kohtauksen tunnusmerkeistä ja siitä, kuinka tärkeää on suunnata välittömästi sairaalaan tai olla yhteydessä terveydenhuollon henkiilöstöön kohtaukseen viittaavia oireita saatuaan. On hyvä, että aihetta pidetään paljon pinnalla jotta asia pysyy ihmisten mielissä aktiivisena ja vaarallinen tilanne tunnistetaan nopeammin sellaisen kohdalle osuessa.
Lehtiartikkeleja lukiessa mielessä voi käydä huoli siitä, voiko omalle kohdalle osua ohimenevä aivoverenkiertohäiriö ja mahdollisesti sitä seuraava aivohalvaus. Erityisen huolestuttavalta asia tuntuu silloin, jos omalla vastuulla on alaikäisiä lapsia. Vanhempi saattaa miettiä kuinka terveysongelmat vaikuttavat hänen kykyynsä hoitaa lapsiaan.
Vanhempaa saattaa pelottaa mitä hänen lapsilleen tapahtuu, jos hänelle sattuu jotain
Varsinkin jos lapset ovat kovin nuoria, vanhempi saattaa olla hyvin huolissaan siitä kuinka he pärjäisivät ilman äitiä tai isää. Huoli voi olla paljon voimakkaampi kuin vanhemman huoli puhtaasti omasta terveydestään. TIA-kohtaus ja aivohalvaus tapahtuvat usein odottamatta. Tämä lisää kohtauksen pelottavuutta.
TIA-kohtauksen oireita voivat olla esimerkiksi:
- Toispuoleinen raajan heikkous tai halvaus
- Toispuoleinen halvaus esimerkiksi kasvoissa
- Puheen tuoton yllättävät häiriöt
- Puutokset näkökentässä tai erilaiset näköhäiriöt, esimerkiksi toisen silmän näön hämärtyminen
- Huimaus johon liittyy kaksoiskuvien näkemistä, sanojen muodostamisen vaikeutta tai nielemisvaikeutta
Oireille on tyypillistä että ne alkavat äkisti ja myös loppuvat suhteellisen nopeasti. Jos ilmenee pelkästään huimausta ilman muita oireita, tämä ei yleensä viittaa aivoverenkiertohäiriöön. Useimmilla ihmisillä TIA-kohtauksen oireet lakkaavat tunnin sisällä. Usein oireisiin ei liity päänsärkyä tai muuta kipua. Myös muuntyyppisiä oireita saattaa ilmaantua yllä mainittujen lisäksi. Mikäli epäilee, että oireet viittaavat TIA-kohtaukseen kannattaa olla nopeasti yhteydessä sairaalaan ja hakeutua hoitoon.
Vaikka ajatus aivoverenkiertohäiriöstä saattaa tuntua pelottavalta, kannattaa yrittää opettaa itsensä olemaan huolehtimatta liikaa. Kukaan ei voi tietää, mitä huominen tai edes seuraava hetki tuo tullessaan. Siksi on turha käyttää liikaa energiaa asioiden pelkäämiseen sen sijaan, että käyttäisi energian sellaisiin asioihin jotka tekevät omasta ja läheisten elämästä onnellisempaa.
TIA-kohtauksesta ja sen oireista voi lukea lisää Terveyskirjaston sivuilta.
Teksti: Sonja