Moni vanhempi kertoo ylpeänä olevansa paras kaveri oman lapsensa kanssa. Toiset taas ovat sitä mieltä, että lapsi on aina lapsi ja vaikka välit voivatkin olla todella hyvät, ei vanhemman ja lapsen välillä voi puhua kaverisuhteesta. Onko sinulla ja lapsellasi sellainen suhde, jota voisit kuvailla parhaaksi kaveruudeksi?
Somen aikakaudella näkee usein päivityksiä, joissa vanhempi ja lapsi vieretysten hehkuttavat, kuinka he ovat toistensa parhaita kavereita. Tällainen suhde näyttää ulospäin ihanalta ja lämpimältä lapsi-vanhempi suhteelta, jollaista ajattelisi kaikkien toivovan itselleen. Onkin mielenkiintoista havaita tällaisten päivitysten kommenteissa toisinaan eriäviä mielipiteitä, joissa jotkut vanhemmat toteavat, etteivät he ole “kavereita” lastensa kanssa.
On toki selvää, että vanhemman ja lapsen suhde on monella tapaa erilainen kuin kahden kaveruksen suhde. Kuitenkin myös vanhemman ja lapsen välisessä suhteessa on monia samoja elementtejä kuin suhteessa todella hyvään ystävään. Miksi siis ei voisi omasta lapsestaan puhua parhaana kaverina, jos yhteinen ajanvietto tuottaa molemmille paljon nautintoa?
Parhaan kaverin määritelmä riippuu paljon ihmisestä
Monet ajattelevat, että paras ystävä on ihminen, jonka kanssa tulee vietettyä eniten aikaa ja jonka kanssa tuntee erityistä yhteyttä. Paras ystävä on samalla aaltopituudella, häneen luotetaan sataprosenttisesti, hänelle uskaltaa kertoa kaikki huolet ja häneltä tietää saavansa tukea, jos sitä tarvitsee.
Hyvässä lapsi-vanhempi suhteessa toteutuvat myös monet yllämainitut asiat. Jos lapsella ja vanhemmalla on samoja harrastuksia ja varsinkin, jos he harrastavat samassa paikassa samaan aikaan, heidän käytännössä tulee vietettyä paljon enemmän aikaa yhdessä kuin sellaisten lasten ja vanhempien, joilla ei ole yhteisiä harrastuksia.
Jos lapsi kokee, että kaikista hänen lähellään olevista ihmisistä hän kaikkein eniten nauttii ajan viettämisestä vanhempansa kanssa, vaikkapa juuri yhteisen harrastuksen merkeissä, tällöin lapsi saattaa hyvinkin kutsua vanhempaa “parhaaksi kaverikseen”. Toki samaan aikaan vanhempi on myös vanhempi, joka varsinkin lapsen ollessa nuori on myös tietynlainen auktoriteetti. Tämä ei kuitenkaan tarvitse olla poissulkevaa kaveruuden kanssa.
Sellaiset vanhemmat, jotka ovat voimakkaasti sitä mieltä, että vanhemman ja lapsen välillä ei voi puhua kaveruudesta, usein vetoavat siihen, että vanhempi on auktoriteetti, joten kaverisuhde ei ole oikea termi. Tällaisia argumentteja kuullessa välillä miettii, onko kyse pikemminkin siitä, että ihmiset tulkitsevat eri sanoja eri lailla ja siksi sana “kaveri” kalskahtaa joidenkin vanhempien korvaan negatiivisesti.
Mitä mieltä sinä olet, voiko sinun mielestäsi vanhempi ja lapsi olla sukulaisuussuhteen lisäksi myös toistensa parhaita kavereita?
