Vauva tulee lemmikkikotiin – Kuinka lemmikkiä kannattaa valmentaa vauvan tuloon?

baby lying beside brown dog
Kuva: Ryan Stone

Vauvan syntymä mullistaa vanhempien elämän, varsinkin jos kyseessä on ensimmäinen lapsi. Entä jos kotona on jo ennestään karvainen perheenjäsen? Pienellä suunnittelulla voi tehdä asiat mahdollisimman helpoksi myös perheen lemmikeille.

Samalla kun suunnittelee lapsenhoitoon liittyviä asioita, on hyvä varata aikaa myös sen miettimiseen, kuinka karvaiset perheenjäsenet voisi mahdollisimman hyvin sopeuttaa uuteen tilanteeseen niin, että kaikki sujuu mahdollisimman hyvin vauvan saavuttua.

Esimerkiksi koirat ovat nopeita oppimaan uusia asioita, mutta ne tarvitsevat ihmisen ohjausta. Jos ihminen ei aktiivisesti auta koiraa ymmärtämään, kuinka sen tulee käyttäytyä uudessa tilanteessa, koira saattaa käyttäytyä ei-toivotulla tavalla, esimerkiksi osoittaa mustasukkaisuutta vauvaa kohtaan.

Uutta perheenjäsentä odotellessa kannattaakin jo raskauden aikana varmistua siitä, että lemmikin tottelevaisuustaidot ovat hyvällä mallilla. Esimerkiksi koiran on tärkeää tuntea peruskomennot, jotta kiireisessä tilanteessa ihminen pystyy ilmaisemaan lemmikille sanallisesti, mitä siltä odotetaan. Jos tottelevaisuus ei ole lemmikin vahvimpia puolia, raskauden aikana ehtii vielä hyvin käydä tottelevaisuuskursseilla harjoittelemassa tärkeitä asioita. Tämä kannattaa ehdottomasti tehdä, sillä siinä vaiheessa kun vauva saapuu, vanhempien kaikki energia usein menee uuden elämäntilanteen opetteluun. Jos siinä vaiheessa jaloissa juoksee tottelematon koira, pinna saattaa helposti kiristyä.

Lemmikille voi soittaa etukäteen vauvojen ääniä

Vastasyntyneet vauvat ovat usein varsin meluisia, sillä alkuvaiheessa huutaminen voi usein olla vauvan ainoa keino viestiä siitä, että hän kaipaa jotain. Koiralla on erityisen hyvä kuulo, mistä syystä voimakkaat uudet äänet kotiympäristössä voivat olla hyvin stressaavia. Jos koiralle soittaa vauvan ääniä jo etukäteen, sillä on mahdollisuus pikkuhiljaa tottua tällaisiin uudentyyppisiin ääniin, eivätkä ne ole niin pelottavia enää siinä vaiheessa, kun vauva saapuu.

Koiralle voi myös opettaa, että vauvoihin liittyvät äänet ovat positiivisia asioita käyttämällä apuna herkkuja. Kun koiralle soittaa vauvojen ääniä, sillä voi tarjota herkkuja tai sen kanssa voi tehdä muuta mukavaa. Siinä vaiheessa, kun vauva todella saapuu kotiin ja päästää ensimmäiset ääntelynsä, koira assosioi vauvan äänen iloisiin asioihin.

Vauvan tulo muuttaa arjen rutiinit

On hyvä olla varautunut siihen, että vauva saapuessa kaikki arjen rutiinit muuttuvat. Jos on tottunut käymään koiran kanssa ulkona tiettyihin aikoihin, on todennäköistä, että näistä ajoista ei pysty enää pitämään kiinni. Kävelyllä on myös mukana vauvan kärry, mikä on suuri muutos koiran kannalta. Kannattaakin käydä jo etukäteen koiran kanssa kävelyllä tyhjän kärryn kanssa, jotta siinä vaiheessa, kun vauva on mukana ei joudu käyttämään energiaa siihen, että joutuu opettamaan pelokasta koiraa kulkemaan kärryn vieressä.

Kun uuteen arkeen on varauduttu hyvin etukäteen, lemmikin ja vauvan yhteiselo voi parhaimmillaan olla todella nautinnollista ja tuoda molemmille paljon iloa.

Lähde: Healthline

Teksti: Sonja

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen

Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.