Kun katsoo koululuokkaa, on kuin katsoisi yhteiskuntaa pienoiskoossa. Moni ilmiö, joka on havaittavissa aikuisten yhteiskunnassa, löytyy myös kouluyhteisöstä.
Useimmista koululuokista löytyy tietynlaiset “stereotyypit”. On suosittujen oppilaiden joukko, jonka jäseniä ei yleensä kiusata ja jollaisia suurin osa muista lapsista usein haluaisi olla. Suosittujen oppilaiden koulunkäynti on monesti varsin miellyttävää, heillä on paljon ystäviä ja heitä ihaillaan.
Suosittujen oppilaiden täydellisenä vastakohtana ovat kiusatut oppilaat. Pahimmassa tapauksessa kiusatulla oppilaalla ei ole yhtään ystävää luokassa. Yleensä koko luokka ei kuitenkaan täysin yksissä tuumin kiusaa yhtä oppilasta. Pääasiallisia kiusaajia on yleensä yksi tai muutama luokkatoveri. Tyypillisessä kiusaamistilanteessa pääasialliset kiusaajat kohdistavat kiusaamista uhriinsa ja muut luokan oppilaat ovat tästä tietoisia, mutta eivät tee mitään kiusaamisen estämiseksi. Tällaisia sivustakatsojia on usein varsin suuri osa luokan muista oppilaista.
On useita syitä, miksi oppilaista tulee sivustakatsojia, sen sijaan että he puuttuisivat kiusaamiseen. On täysin ymmärrettävästi pelottavaa nousta kiusaajia vastaan. Vaarana on, että kiusattua puolustavasta lapsesta tulee itsekin kiusattu. Vaikkei näin tapahtuisikaan, merkitsee kiusaamiseen puuttuminen kuitenkin usein sitä, että joutuu yksin tekemään pesäeron muuhun sivustakatsojien rintamaan. Tämä saattaa tuntua lapsesta hyvin pelottavalta. Onkin ymmärrettävää, että yksittäinen lapsi ei uskalla aina nousta puolustamaan kiusattua toveriaan.
Kuitenkin löytyy myös sellaisia lapsia, jotka kiusaamista nähdessään menevät väliin ja toteavat kiusaajille, että nämä toimivat väärin. Aina kun saa kuulla jonkun lapsen toimineen tällä tavalla, sydämessä tuntuu lämmin läikähdys, koska se signaloi, että välinpitämättömyys ja pelko eivät ole ainoita vaikuttavia voimia maailmassa.
Jos katsomme nykypäivän aikuisten maailmaa, varsinkin nykyisessä epävakaassa maailman tilanteessa tulee usein mieleen tilanne koulun pihalla. Joidenkin valtioiden päämiehet saattavat pullistella kuin oppikirjamaiset kiusaajat, eikä heidän lähipiirinsä uskalla sanoa heille vastaan, vaikka johtajan toimissa ei selvästi olisi enää selkeää logiikkaa. Samoin kuin koulun pihalla, vain muutamat rohkeat uskaltavat avata suunsa.
Jokaisella koulukiusaajalla on koti ja perhe. Samoin on jokaisella sivustakatsojalla ja kiusaamisen uhrilla. Perhepiirissä muita kiusaava lapsi voi käyttäytyä täysin toisin kuin koulussa. Ehkä tämän takia kiusaajien vanhemmilla usein on vaikeuksia uskoa, että heidän lapsensa kiusaa.
Usein sanotaan, että muutos lähtee lapsista, joilla on aikuisiksi kasvettuaan mahdollisuus toimia toisin kuin heidän vanhempansa ovat aikanaan toimineet. Lapset eivät kuitenkaan yksin pysty saamaan muutosta aikaan. Kokonaiskuvaa katsoessa tuleekin tunne, että kenties suurin vaikuttamisen mahdollisuus löytyy juuri kodeista. Usein kuulee hiukan leikkimielisesti sanottavan, että lapsilla on erilaisia “supervoimia”. Mutta kenties vanhemmat ovatkin niitä, joilla on se todellinen supervoima: voima vaikuttaa siihen, millainen uusi ihminen maailmaan kasvaa tulevaisuuden asioihin vaikuttamaan?
