Unohda itsesyytökset! 6 asiaa, miksi loma ilman lapsia todellakin kannattaa

person lying on chair and facing on body of water

Tunnetko syyllisyyttä jo pelkästä ajatuksesta, että lähtisit lomamatkalle ihan täysin ilman lapsiasi? Vapaapäivät lapsiarjesta ovat sallittuja ja tosiasiassa vain hyväksi koko perheen dynamiikalle, Mannerheimin Lastensuojeluliitto opastaa.

Oletteko tekin pähkäilleet, onko millään tapaa ”oikein”, että vanhempi tai vanhemmat karkaisivat esimerkiksi ulkomaanmatkalle ja jättäisivät jälkikasvunsa tällä kertaa kokonaan kotiin? Alkoiko syyllisyys jo kalvamaan, vaikkei mitään matkaa ole vielä edes varattu ja lapsetkin pyörivät yhä parhaillaan jaloissasi?

Moni vanhempi voi kokea, että lomailu ilman lapsia tarkoittaisi suunnilleen suoraan sitä, ettei äiti tai isä rakasta lapsiaan, mutta lapsiarkea tuntevien asiantuntijoiden mukaan asia ei kuitenkaan ole näin, vaan juuri päinvastoin. Olisikin olennaista muistaa, että kun vanhempi voi hyvin, myös lapsi voi hyvin. Eikä kukaan voi loputtomiin vuosi toisensa jälkeen voida hyvin, jos ei koskaan saa pientäkään lepo- tai hengähdystaukoa arjestaan. Miten suhtautuisit, jos sinun oletettaisiin olevan töissä 24/7 seuraavat viisi tai kymmenen tai liki kaksikymmentä vuotta putkeen ilman, että luvassa olisi minkäänlaisia taukoja? Kyllä siinä ihminen jo vähemmästäkin hävittää itsensä ja monessa tapauksessa samalla myös kumppaninsakin.

Mannerheimin Lastensuojeluliitosta todetaan, että niin luontaista kuin pienten lasten vanhemmille onkin sivuuttaa omat tarpeensa, ei se välttämättä ole eduksi edes näille lapsille. Liiton mukaan omia tarpeitaan kannattaa ja pitääkin kuunnella, jotta jaksaa taas pyörittää vaativaa lapsiperherallia suurimman osan ajastaan. Esimerkiksi vanhemman ikioma harrastus tai vaikkapa kavereiden tapaaminen ihan itsekseen voivat olla suuria voimavaroja, joiden avulla kokonaisuus pysyy hallinnassa eikä vanhempi ylikuormitu niin, ettei kohta jaksa enää ollenkaan – yhtään mitään.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto linjaakin, että vanhemman ei tarvitse kokea huonoa omatuntoa kodin ulkopuolisesta ajasta, vaan on suorastaan suositeltavaa harrastaa vähän ihan omiakin juttuja hektisen ja vaativan arjen vastapainona. Varsinkaan tunti–pari kodin ulkopuolella silloin tällöin ei tee kenestäkään huonoa vanhempaa tai ihmisolentoa: sen sijaan jo pienikin vapaa-aika tekee usein ihmeitä vanhemman mielenterveydelle, ja kotiin palatessa lapset ja puoliso tuntuvat entistä rakkaammilta!

Lue kiistattomat hyödyt

Myös Parents.com on listannut kuusi varsin hyvää syytä, miksi jokaisen vanhemman pitäisi välillä niin ikään lomailla ilman pienokaisiaan.

Saat sanella itse, mihin mennään

Voitko kuvitella hetkeä, jolloin päiväsi eivät olekaan valmiiksi minuuttiaikataulutettuja lapsen pukemis-, ruokkimis- ja nukutusepisodeja? Tai jos lapsesi on jo vähän vanhempi, voi arjessa melua, mielipiteitä ja jopa kiukuttelua riittää vähän liikaakin.

Kun lähdet lomalle yksin, voit kerrankin keskittyä yksin siihen, mitä SINÄ haluat. Ihmeellistä varmasti kyllä, mutta nyt saat sanella täysin itsenäisesti aikataulusi ja käyntikohteesi – omalla lomalla herätyskello ei soi kukonlaulun aikaan tai oikeastaan ollenkaan, ellet satu itse niin haluamaan.

Syö kerrankin mitä haluat missä haluat

Joko pikaruokaketjujen tarjonta tulee korvista, koska lapsille ei ole lähivuosina kelvannut mikään muu ravintolaruoka kuin ranskalaiset ja nugetit, hyvällä tuurilla kuiva hamppari? Kun matkustat itsesi tai muiden aikuisten seurassa, ruokapaikkaa valitessa ei tarvitsekaan pohtia, syövätkö lapsetkin mereneläviä eikä edes sitä, miten lastenvaunujen kanssa pääsee sisään erilaisista ovista ja portaista. Nyt jos koskaan sinulla on todellinen mahdollisuus hankkia uusia kulinaristisia elämyksiä tai vaikkapa vain syödä omaa lempiruokaasi ilman, että kukaan muu olisi rajoittamassa valintojasi tai menukokonaisuuksiasi.

Nuku, kun vihdoin voit

Etenkin pienten vauvojen ja lasten vanhemmille tämä kohta on ehkä tärkein näistä kaikista. Moni vanhempi on saanut tottua krooniseen univelkaan ja väsymykseen, jota omalla lomalla aikaa on järkevää käyttää myös ihan nukkumiseen ja lepäämiseen. Jaksaapahan sitten palatessaan painaa lasten kanssa pihapeleissä ja harrastuksissa entistä tomerampana.

Lataa akkusi selvitäksesi tulevasta

Oletko koskaan kuullut alun perin englanninkielistä sanontaa, että ”et voi ammentaa tyhjästä kupista”? Tämä on toinen tapa sanoa, että sinun on huolehdittava ensin itsestäsi, jotta voit pitää hyvää huolta myös lapsistasi. Niinhän lentokoneessakin ohjeistetaan, että aseta happinaamari ensin itsellesi ja vasta sen jälkeen lapselle, koska tajunsa menettäneestä huoltajasta ei enää ole apua edes itselleen saati lapselleen.

Niin nurinkuriselta kuin se ehkä nopeasti ajateltuna voi tuntuakin, itsestään huolehtiminen on juuri se tärkein ellei ainoa keino pysyä ja kehittyä hyväksi ihmiseksi ja vanhemmaksi. Hyvinvoiva vanhempi levittää kotonakin hyvää mieltä ja positiivisuutta ympärilleen ja viestii sitä myös lapsilleen. Burn-outin partaalla roikkuva kotiorja jaksaa harvoin enää edes puhua ystävällisesti yhtään kellekään, edes niille rakkaimmilleen

Hanki uusia, avartavia kokemuksia

Houkuttelisiko sinua ajatus kiireettömästä kävelystä kauniilla hiekkarannalla tai pitkää vaellusratsastus vuoristossa? Vaiko kenties benjin hyppääminen alas jyrkänteeltä tai laitesukeltaminen lumoavan kauniilla koralliriutoilla? Olipa haaveesi mikä hyvänsä, vanhempain omalla lomalla sen pääsee vihdoin toteuttamaan ja kannattaakin. Yksikin veret seisauttava uusi kokemus jää paitsi mieleen, usein myös auttaa taas huomaamaan ja arvostamaan niitä arjen pieniäkin ilonaiheita. Saatat kenties sen ansiosta aivan kuin herätä uudestaan eloon ja muistaa, mistä tässä kaikessa olikaan kysymys.

Ajattele eron ennaltaehkäisynä

Jos toinen vanhempi jää kotiin lasten kanssa toisen lentäessä tyytyväisenä etelän aurinkoon, voi tämä ymmärrettävästi herättää aluksi hieman eripuraa. Senpä vuoksi parin kannattaa vuorotella, kuka saa vapaata ja kuka pitää sillä aikaa pystyssä perheen ja kodin ja kaiken muunkin, mitä arkeen aina liittyy.

Kaikkein parasta tietysti on, jos voitte pyytää apua ystäviltä, isovanhemmilta tai kenties esimerkiksi tutuilta naapureilta, jotta voisittekin lähteä lomalle yhdessä. Yhteiset miellyttävät kokemukset usein sitovat paria yhteen ja saavat rakkauden taas löytymään kaiken arkisen kuonan alta. Toisaalta, vaikka lomalle ei päästäisikään yhdessä, maisemanvaihdos vaikka sitten vuorotellen on liki aina hyväksi niin parisuhteelle kuin koko perheelle ja antaa perspektiiviä jokapäiväisiin ongelmiin. Kun omaa elämäänsä tarkastelee etäämpää ja kaikessa rauhassa, tulee usein huomanneeksi, etteivät ne arjen pikkumurheet maailmaa kaadakaan. Jo pelkkä pieni levähdystauko ainaisista pakkorutiineista voikin ihme kyllä saada ruuhkavuodet taas maistumaan koko perheelle.

Teksti: Petra

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen

Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.