Jos omaa lasta kiusataan, tunteet nousevat ymmärrettävästi vanhemmilla pintaan. Vanhempi saattaa yrittää puhua kiusaajan vanhempien kanssa, toiveenaan saada kiusaaminen loppumaan. Entä jos kiusaajan vanhemmat eivät ole yhteistyöhaluisia?
Oman lapsen kiusatuksi joutuminen aiheuttaa vanhemmalle suurta mielipahaa ja ahdistusta. Keskustelupalstoilta saa usein lukea tuskastuneiden vanhempien kokemuksia siitä, kuinka vaikeaa on saada kiusaaja-lapsen vanhempia puuttumaan lapsensa toimintaan. Toki on myös paljon vanhempia, jotka ottavat asian vakavasti. Mutta valitettavasti löytyy myös heitä, jotka suhtautuvat välinpitämättömästi tai jopa avoimen vihamielisesti, jos heidän lapsensa käytöstä kritisoidaan. Kuinka kannattaa toimia, jos tällaiset vanhemmat osuvat omalle kohdalle?
Vanhempi haluaa vaistomaisesti suojella lastaan. Näin on usein myös siinä tilanteessa, jossa ulkopuolinen tulee syyttämään omaa lasta kiusaamisesta. Vanhempi saattaa ajatella, että hän tuntee lapsensa niin hyvin, että kyllä hän tietäisi, jos lapsi kiusaa. Vaikuttaa paljon todennäköisemmältä, että tuntematon toinen aikuinen, joka tulee yhtäkkiä syyttämään omaa lasta kiusaamisesta, on väärässä. Varsinkin jos oma lapsi kivenkovaa vannoo, että ei ole kiusannut.
Usein kiusatun lapsen vanhemmat ovat voimakkaiden tunteiden vallassa, ja tällöin saattaa tapahtua jopa ylilyöntejä. Toisinaan lehdissä kirjoitetaan vanhemmista, jotka ovat “ottaneet lain omiin käsiinsä” ja menneet hyvin hyökkäävästi ilmaisemaan kiusaajan vanhemmille, että kiusaajan on parasta jättää heidän lapsensa rauhaan. Joskus tällaiset tilanteet ovat äityneet jopa väkivaltaisiksi. Kuinka olisi parasta toimia tällaisessa tilanteessa?
Jos kuulet, että lapsesi on joutunut kiusaamisen kohteeksi, vedä ihan ensiksi henkeä. Voimakkaasti tunnepitoinen reaktio ei yleensä johda parhaimpaan mahdolliseen lopputuokseen. Rauhoituttuasi pyri muodostamaan selkeä kokonaiskuva siitä mitä on tapahtunut, milloin ja kenen toimesta. Älä ohjaile lapsesi kertomusta, vaan anna hänen kuvailla tapahtumia omalla tyylillään.
Jos lastasi on kiusattu koulussa, on parasta olla yhteydessä suoraan kouluun. Jos kiusaajat ovat harrastuksen parista, voit olla yhteydessä esimerkiksi harrastuksen vetäjään.
Jos kiusaaminen on tapahtunut vaikkapa naapurin lasten toimesta omassa pihapiirissä, tällöin ei usein ole muuta mahdollisuutta kuin käydä itse juttelemassa kiusaajan vanhempien kanssa.
Jutellessa on hyvä olla sensitiivinen, vaikka sisällä kuplisikin raivo. Kannattaa muistaa, että kiusaaminen saattaa tulla yllätyksenä kiusaajan vanhemmille. Tällöin heidän ensireaktionsa voi olla oman lapsen puolustaminen.
Kannattaa kertoa mahdollisimman neutraalisti, mitä on tapahtunut ja kuinka oma lapsi on tilanteen kokenut. Kannattaa myös ilmaista, että et syytä kiusaajan vanhempia mistään, vaan ainoa toiveesi on, että oma lapsesi voisi olla rauhassa jatkossa. Olemalla ystävällinen edistät asiaasi usein paljon tehokkaammin kuin jos kiivastut ja annat tunteidesi hallita.
Jos lastasi on kiusattu rankasti ja uskot rikoksen tunnusmerkistön täyttyvän, on parasta olla suoraan yhteydessä poliisiin.