Kesämuistoja ja lomakateutta

Muistatteko vielä, kun aina kesäloman loputtua ope pyysi kirjoittamaan tarinan kesämuistoista? Kuinka oma mieli tyhjeni saman tien, jäljelle jäi vain suunnaton kateus toisten tekemisistä? Kuin koko loman aikana ei olisi tapahtunut mitään kaksi kuukautta hulahti vain ohi. Kevätjuhla oli eilen ja nyt jatketaan suoriltaan seuraavaan lukukauteen.

Sitä alkoi vain miettiä kaikkia niitä ihmeellisen upeita seikkailuja, joita kaikki luokkakaverit olivat aivan varmasti kokeneet. Käyneet ulkomailla tai mökillä, mutta eivät missään nimessä olleet kotona kuin ihan ensimmäisen ja viimeisen päivän lomasta. Ne olivat juuri sellaisia, joista äiti saattoi pienenäkin vain unelmoida. 

Tehtiin tässäkin perheessä isoja suunnitelmia kesäloman varalle. Äiti painoi koko kevään ylitöitä saadakseen lomakassan kerrytettyä. Rahalle uhratut tunnit tuntuivat tulevan hyvitetyiksi, kunnes sattui se kauhun täyttämä päivä vuodesta. Auto ajettiin katsastukseen ja sinnepä valuivat ne varannot sitten.  

Äiti sai jälleen kerran julman muistutuksen siitä, kuinka suuri vaikutus onkaan hänen valinnoilla tuon pienen miehen alun elämään. Oman tunnon tuskat veivät äidin hetkeksi syvälle syyllisyyden kierteisiin. Kaikki oman lapsuuden likaiset lomakateudet painoivat mielen matalaksi. Millaisia muistoja tästä kesästä nyt jäisi lapsen mieleen? Auton korjaus vei kaikki lomarahat ja me ei tehty mitään kivaa.  

Vielä on äidilläkin hyvässä muistissa, miten kurjalta tuntuu, kun kaikilla muilla oli ihmeellisiä tarinoita kerrottavana kesästä. Itse et muista mitään mielenkiintoista kerrottavaa kesälomalta. Eihän mitään ollut tapahtunut, perhe oli ollut vain kotona kaiken päivää.

Ajaessaan poikaa eräänä iltana jäätelölle naapurikylän ihanaan kesäpaikkaan, äiti vihdoin oivalsi sen. Näistä hetkistä se loma koostuu. Pienistä irtiotoista, kun voi vain hypätä autoon ja ajaa minne tahtoo. Aamulla ei tarvitse kiirehtiä minnekään, saa herätä ihan omaan tahtiin.  

Silloin alkoi äidin mieli täyttyä kaikista omista lapsuuden lomamuistoista. Kun mummo ja pappa vei illalla samalla tavalla häntä ja siskoja lähikylään. Käytiin haudalla, jäätelöllä ja pelattiin pelikoneita. Mummin kanssa pyöräiltiin lähirannalle uimaan ihan kaksistaan.

Perheen kesken ajettiin viisi tuntia Pohjois-Karjalaan sukuloimaan ja kuunneltiin koko matka korvalappustereoita. Katseltiin ohi viipottavia pilviä ja puita auton ikkunasta jonkun tosi haikean biisin soidessa kuulokkeissa ja pinnisteltiin väkisin jonkun söpön pojan kuva mieleen. Koska niin elokuvissa tehtiin, varsinkin jos sattui sadepisarat jahtaamaan toisiaan auton lasia pitkin.

Muistuipa mieleen nekin illat naapurin pojan kanssa lähimetsässä. Kaatunut puu tarjosi oivan majapaikan, jossa aika kului aivan huomaamatta. Sinne ei kuulunut edes isän huuto, joten kotiin hiippailtiin vasta pimeän tultua. 

Ei pojan loma tuntunut äidistä enää ollenkaan niin surkealta, kun sitä tarkasteli lähemmin. Poika ”joutui” viettämään kaksi viikkoa ”tylsällä ja ihan tyhmällä” päiväleirillä, missä hän ei olisi ollenkaan halunnut olla. Haettaessa oli kuitenkin aina niin paljon kerrottavaa päivän tapahtumista, että hyvä kun poikaparka pysyi housuissa intoillessaan. 

Yksittäisten päiväretkien lisäksi kaksipäiväinen Turun matka ja Muumimaailman reissu tarjosi pojalle ihka ensimmäisen hotellimajoituksen. Korkeasaaressa eläimiä kiinnostavammaksi osoittautui niiden infotaulut, joissa kerrottiin karttakuvituksena kyseisen eläimen levinneisyys maapallolla.  

Kaikista suurin ihme tapahtui kuitenkin ihan kodin vieressä. Uimapaikka on nimittäin niin lähellä, että sinne jaksaa kävellä vaikka ihan illan suussa. Tänä kesänä opittiin sukeltamaan ja vielä kierähtämään ympäri veden alla.  

Vielä kolmen kymmenen ikävuoden jälkeen äidin on toisinaan muistutettava itselleen, että ei muistojen syntyminen aina vaadi jotain suurta ja kallista. Lopulta ne on ne ihan pienet, tuiki tavalliset asiat, joita sitten aikuisena muistellaan. 

Millaisia kesämuistoja sinulla on?

Teksti: Tanja

Lue myös

Muistatko vielä nämä 8 asiaa omilta kouluvuosiltasi?

Koko perheen kesälomapuuhat: nämä 25+1 asiaa jokaisen lapsen tulisi tehdä ensi kesänä!

Yksinäisen lapsen kesäloma -Kuinka piristää lasta?

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.