Vanhemmaksi aletaan kasvamaan jo kauan ennen raskautta ja lapsen syntymää. Kasvun eväät omaan vanhemmuuteen saadaan omilta vanhemmilta ja lapsuudesta. Täten vanhemmaksi tuleva joutuu kohtaamaan omat lapsuuden kokemukset ja haavat.
Lapsi haastaa vanhempaa kasvamaan ja kohtaamaan itsensä rehellisesti, mitään kaunistelematta. Lapsen itku ja uhmakohtaukset voivat nostaa pintaan vanhoja muistoja.
Saatamme reagoida niihin omaan lapsuuteen pohjautuen tiedostamattamme, ellemme ole valmiita käsittelemään omia kokemuksiamme ja historiaamme. Jos meidän itkuun ja tarpeisiin ei ole vastattu lapsena, voi oman lapsen itku ja uhma herättää meissä voimakasta ahdistusta tai ärtymystä.
Tutkimukset osoittavat, että varhaiset kiintymyssuhteet periytyvät ainakin jollain tasolla monen sukupolven päähän. Vanhemmuudessa kannetaan mukana sillä tavalla historiaa vanhempien lapsuuteen asti. Onkin hyödyllistä ottaa selvää, kuinka oman suvun tarina on rakentunut. Se voi antaa ymmärrystä suhteessa menneeseen ja lievittää niihin liittyvää ahdistusta.
Omat lapsuuden haavat ja traumat kannattaa käsitellä
Omat lapsuuden haavat ja traumat kannattaa käsitellä itsensä ja omien lastensa vuoksi. Näin ikävät kokemukset eivät pääse tekemään niin suurta tuhoa vanhemmalle itselleen tai hänen lapselleen.
Lapsuutemme vaikuttaa jopa persoonallisuuteemme. Mutta hankalan lapsuuden vangiksi ei ole pakko jäädä. Alla on kuvattu keinoja käsitellä omaa vaikeaa lapsuuttaan:
1. Opi olemaan sinut menneisyytesi kanssa
Et voi muuttaa lapsuuttasi, mutta voit oppia elämään sen kanssa. Siitäkin huolimatta, että se on mahdollisesti ollut vaikea. Kun hyväksyt menneisyytesi, se ei tarkoita sitä, että antaisit väärien tekojen olla. Tapahtumien hyväksyminen on kuitenkin tärkeää toipumisen kannalta.
Se ei tarkoita myöskään aina, että antaisit menneisyytesi anteeksi. Kaikkea ei ole pakko antaa anteeksi, eteenkään jos väärintekijä ei ole osoittanut katumusta tai saatika syyllistää uhria itseään. Anteeksiannon kuuluisi tuntua hyvältä, neuvoo psykoterapeutti ja sosiaalipsykologi Katriina Järvinen.
2. Käännä lapsuuden kokemuksesi vahvuudeksi
Traumaselviytyjällä on mahdollisuus kääntää ikävät kokemukset voitoksi. Traumasta selviytyminen voi olla kasvattava kokemus. Tarkoitus ei ole kieltää menneisyyttä tai olla tekopositiivinen, mutta rankka lapsuus voi tehdä ihmisestä empaattisen ja vahvan.
3. Lapsuuden ei tarvitse määrittää loppuelämää
Lapsuuden vaikutukset ihmisen itsetuntoon ja persoonaan ovat kiistattomia. Sen ei kuitenkaan tarvitse määrittää koko loppuelämääsi. Älä jumiudu lapsuuden vatvomiseen, mutta käsittele asiaa eri tavoilla terapiassa, omassa mielessä tai puhumalla ystäville. Keskity hyviin asioihin elämässäsi ja anna niille arvoa.
4. Ota vastuu
Omia tekoja ja reagointitapoja ei ole syytä loputtomasti perusteella rankalla lapsuudella. Mikäli aina ongelman kohdatessa vetoaa lapsuuteen, se pääsee määrittämään ihmistä. On hyvä tiedostaa, miten oma historia vaikuttaa reagointi- ja toimintatapoihin. Kun on tiedostanut tilanteen, on syytä siirtyä eteenpäin ja ottaa vastuu teostaan ja valinnoistaan.
5. Ammattiapu
Jos lapsuusajan kokemukset aiheuttavat ahdistusta tai vaikeuttavat arjessa pärjäämistä, kannattaa turvautua ammattiapuun. Terapia antaa uusia näkökulmia ja voimaa, sekä rohkeutta tapahtumien tarkasteluun.
6. Rakasta itseäsi
Itsensä rakastamista voi opetella terapiassa tai omassa mielessä. Puhu itsellesi ajatuksissasi kannustavasti ja mieti omia vahvuuksiasi. Itke silloin, kun itkettää ja lohduta itseäsi. Tee asioita, joista nautit ja anna niihin itsellesi lupa.
Millainen oma lapsuutesi oli? Onko lapsuutesi vaikuttanut omaan vanhemmuuteesi?
Lähteet: Anna, Lasinen lapsuus
Teksti: Anne-Mari Valta
