Teini ei kehtaa näyttäytyä edes vanhemmilleen ilman meikkiä

woman soaked in water
Kuva: Coline Haslé

Jos teinin iho on huonossa kunnossa, hän saattaa pyrkiä peittämään epäpuhtauksia meikillä. Jotkut teinit eivät kehtaa liikkua missään ilman suojaavaa peitekerrosta. Toisinaan edes omien perheenjäsenten edessä ei kehdata näyttäytyä ilman meikkiä.

Murrosikä on monin tavoin haastavaa aikaa. Teinin mieli on kovassa myllerryksessä aivoissa tapahtuvien muutoksien takia. Samaan aikaan teinin kehossa tapahtuu myös paljon fyysisiä muutoksia. Teinin iho voi rasvoittua helposti ja iholle voi ilmaantua näppyjä. Usein ihon rasvaisuus vähenee huomattavasti teini-iän jälkeen. Toisinaan kuitenkin iho-ongelmat voivat seurata myös pitkälle aikuisuuteen. Viimeistään siinä vaiheessa, kun teinin iholle ilmestyy epäpuhtauksia, kiinnostus ihoa peittäviin meikkeihin lisääntyy.

Joskus teinin iho saattaa olla niin huonossa kunnossa, ettei hän yksinkertaisesti halua näyttää meikittömiä kasvojaan kenellekään. Tämä koskee niin ystäviä kuin omia vanhempiakin ja muita perheenjäseniä. Tilanne voi olla nuorelle hyvin ahdistava, eikä häntä pidä pakottaa pesemään meikkiä pois. Pyri tukemaan ja rohkaisemaan nuorta eri tavoin. Teinille voi painottaa sitä, ettei kukaan kiinnitä hänen ihonsa huomiota samoin kuin hän itse. Nuorta kannattaa myös muistuttaa, etteivät ihmiset ylipäätään ajattele toisen ihmisen ihoa hänen kanssaan keskustellessa.

Huono iho voi heikentää teinin itsetuntoa

Teini-ikään kuuluu epävarmuus omasta itsestä, eikä nuori välttämättä usko vanhempaa tämä sanoessa, etteivät muut kiinnitä huomiota hänen ihoonsa. Monet teini-ikäisten tyttöjen vanhemmat tietävät varsin hyvin ne aamut, jolloin kylpyhuoneeseen pääsyä saa odottaa pitkään teinin valmistautuessa koulupäivään. Jos käytössä on vain yksi kylpyhuone, voi tämä johtaa konflikteihin perheenjäsenten välillä, kun kaikki pyrkivät hoitamaan aamutoimet yhtä aikaa.

Toisinaan teini voi kokea niin suurta epävarmuutta itsestään ja ihostaan, ettei kehtaa edes omille perheenjäsenilleen näyttäytyä ilman meikkiä. Asia voi olla teinille niin herkkä, että jos häntä yritetään pakottaa olemaan meikittä, aiheuttaa se suurta ahdistusta. Pakottamisen sijaan teinin kanssa kannattaa keskustella asiasta hyvässä hengessä. Hänelle voi kertoa, että iho voi paremmin, kun sen antaa tuulettua välillä. Raskas meikki tukkii ihohuokosia ja pahentaa rasvoittumista entisestään. Koska iho on teinille herkkä asia, hän saattaa olla hyvin vastaanottavainen tiedolle, joka auttaa pitämään ihon paremmassa kunnossa.

Jos teini ei ole valmis luopumaan naamiosta, ei siihen tule pakottaa. Sen sijaan nuorelle voi maksaa muutaman kosmetologikäynnin, joiden yhteydessä ammattilainen voi neuvoa kevyempiä meikkitapoja. Ajan kanssa teini saattaa rohkaistua olemaan omien perheenjäsentensä edessä ilman meikkiä, vaikka iho olisikin huonossa kunnossa. Tämä on suuri edistysaskel epävarman teinin itsetunnon kehityksessä.

Teksti: Sonja

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen

Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.