Joulun alla kuusi vuotta sitten rikotun perheen dynamiikassa tapahtui järisyttävä muutos, kun isä paljasti ostaneensa joululahjan jollekin naiselle. Uutinen oli ennen kaikkea iloinen. Kirkkaassa päivän valossa isä oli pitkään pitänyt vaimon paikkaa avoimessa haussa. Ei sen nieleminen silti yhdeltäkään perheen jäseneltä käynyt aivan kakistelematta.
Iskäviikon jälkeen poika iloitsee pääsevänsä taas äidin kanssa kuuntelemaan oikeaa musiikkia. Iskä kun kuuntelee nykyään vain “geneerisiä rakkauslauluja”. Äiti pahoittelee, että isä taitaa nyt olla vähän rakkaushöyryistä hömpsähtänyt.
Isää on hauska kiusata asiasta. Pelkkä naisystävän nimi saa isän punastelemaan ja hihittelemään kuin pikkupoika. Jos isä ei heti vastaa puhelimeen, se on tietenkin taas pussailemassa.
Hetken päästä poika paljastaa kiukkunsa isän elämään pyrkivää tulokasta kohtaan. Sillä jos se muuttaa iskän luo, he eivät voi enää puhua miesten juttuja miesten kesken. Sitä paitsi, poika ei halua itselleen uutta äitiä.
Äiti ehdottaa miesten juttujen siirtämistä saunaan, jos naisystävä muuttaisi iskän kotiin. Seuraavaan hengenvetoon hän kiirehtii muistuttamaan, ettei tässä ole kukaan toista korvaamassa. Naisystävä on ensin isän ystävä, vasta sitten uusi ihminen pojan elämään. Eikä kai koskaan voi olla liikaa ihania ihmisiä ympärillä.
Vaikka isää onkin hauska kiusata, täytyy sitä toisinaan hillitä niin äidiltä itseltä kuin pojaltakin. Leikkimielisestä kiusanteosta voi olla liian lyhyt matka totiseen inhoon ja vihan pitoon. Sellaisen asennoitumisen pesiytymistä yhdenkään perheen jäsenen mieleen ei nyt kaivata.
Entäpä äiti sitten?
Kesällä äidin noitavaistoa kutitti, isässä oli havaittavissa selkeää muutosta. Parta ja hiukset pysyi kurissa, vaatekaapista löytyi lökäreiden tilalle muutakin puettavaa. Jonkun naisen kanssa oli niin hauskaa, ettei siitä voinut vaieta edes eksän kuullen. Ajatus jäi kuitenkin vielä kytemään syksyn pimeneviin iltoihin.
Varoittaneesta aavistuksesta huolimatta, ei uutinen äidinkään systeemiin sulautunut aivan rykimättä, vaikka äiti niin itselleen uskotteli. Joulun alla tullut uutinen löi sopivasti vauhtia äidin uudenvuoden vastaanottoon. Lohduttajaa etsittiin kauhistuttavalla vimmalla ensin juhlaseurueesta, sitten baarista ja lopulta turvattiin puhelimen antimiin. Onneksi sillä kertaa ei tärpännyt, vimma olisi voinut purkautua pommin lailla ja sirpaleita keräiltäisiin vieläkin ihon huokosista.
Ei äitiä niinkään mustat sukat purista. Ylpeys tässä kuitenkin otti osuman. Aiemmin äiti aina ihmetteli, että mikä ihmeen kilpailu se erosta toipuminen ja eteenpäin meneminen on. Eihän se mitään tarkoita, kumpi ensin löytää uuden puolison. Silti ei vain voi olla kysymättä, kuinka tuo pelihiiri onnistui löytämään jonkun ennen minua.
Äidin sisään majoittunut kiukkuinen, huono häviäjä pullauttaa toisinaan hirmuisen tuulahduksen syvältä vatsan pohjalta. Silloin on aivan pakko vähän tiuskaista eksälle, luoda vaikeuksia tyhjästä. Onneksi myrskypilvet ovat kuitenkin vain puuskittaisia ja lipuvat pikaisesti ohitse.
