Rakkaus omaan lapseen kestää läpi elämän. Rakkauteen liittyy aina myös huolen tunnetta. Huolissaan olo lapsestaan on täysin normaalia. Liika huolehtiminen ei kuitenkaan kannata.
Lapsen syntymän jälkeen elämä muuttuu. Siinä missä aiemmin ihminen usein on ollut oman elämänsä keskipiste, lapsen synnyttyä tilanne on toinen. Moni aikuisen lapsen vanhempi sanoo, että lapsesta huolehtimista ei lopeta koskaan, vaikka tämä on aikuinen ja pärjää hyvin elämässään. Tämä on luonnollista vanhemmalle.
Kun lapsi on pieni, on vanhemman huoli hyvin ymmärrettävää. Ihmislapsi on syntyessään täysin avuton ja täysin vanhempien hoidon varassa monia vuosia. Tuoreen vanhemman ensisijaiset huolenaiheet liittyvät usein yksinkertaisesti lapsen hengissäpysymiseen. Vanhempi saattaa miettiä, saako lapsi riittävästi ruokaa ikäänsä nähden, nukkuuko hän riittävästi normaalin kehityksen tarpeisiin nähden, ja niin edelleen. Jos lapsi itkee koliikki-oireiden takia, huoli puristaa vanhemman sydäntä.
Päiväkotiin vieminen ensimmäistä kertaa tuntuu monesta vanhemmasta hyvin vaikealta, onhan se ensimmäinen kerta, jolloin rakkaimpansa joutuu jättämään toisten aikuisten hoitoon. Jos vanhemman kuitenkin on pakko itse mennä töihin, hänellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin luottaa siihen, että päiväkodin henkilökunta huolehtii lapsesta. Tällaisia tilanteita tulee myöhemmin elämässä eteen monia muita ja vanhemman on totuttava niihin. Jos huolehtimista ei osaa lopettaa, elämä muuttuu helposti sietämättömäksi stressaavaksi jatkumoksi, josta vanhempi koittaa vain selviytyä.
Mikä määrä huolehtimista ja pelkoa katsotaan “normaaliksi”?
Helsingin yliopiston psykiatrian professori Erkki Isometsällä on Kalevan haastattelussa vanhemmille lohduttava viesti. Isometsä toteaa, että pelko on luonnollinen ja tärkeä tunnetila. Pelosta on paljon hyötyä silloin, kun vaara tai riski on todellinen. Pelon tunne on syntynyt evoluution seurauksena edesauttamaan yksilön selviytymistä vaarallisesta tilanteesta. Ilman pelkoa emme tunnistaisi vaaranpaikkoja niin helposti, mikä saattaisi johtaa vaaratilanteisiin.
Jos pelkoreaktio pamahtaa päälle silloinkin, kun todellista vaaraa ei ole, tunne saattaa johtaa pitkään jatkuessaan voimakkaaseen ahdistukseen. Äärimmäisissä tapauksissa liiallinen pelko saattaa johtaa jopa paniikkikohtauksiin ja esimerkiksi julkisten paikkojen välttelyyn.
Isometsä toteaa, että perheen on hyvä miettiä, mikä on aiheellista varautumista ja miten vaaran riskiä voi vähentää käytännön toimilla. Kun kaikki varautumistoimenpiteet on tehty, ei kuitenkaan kannata jäädä kiinni pelon tunteeseen, joka johtaa vain turhaan ahdistukseen. Kaikkien varmistusten jälkeen tilanne ei enää parane turhalla murehtimisella.
Huoli kuuluu rakkauteen
Jos jotakuta rakastaa, huoli rakkaan turvallisuudesta kuuluu rakkauden tunteeseen. Huolen tunteesta tuskin koskaan voi päästä täydellisesti eroon, muutoin rakkauskin muuttuu välinpitämättömyydeksi. Huoleen kannattaakin asennoitua siten, että se on vain yksi indikaattori rakkauden syvyydestä. Jos huolen tunne on hyvin voimakas ja tuntuu häiritsevän arkielämää, on kuitenkin hyvä pysähtyä pohtimaan, onko huolen määrä enää terveellä pohjalla ja pyrkiä päästämään irti liiallisesta huolen tunteesta.
Lähde: Kaleva
Teksti: Sonja
