Pikkulapsen väkivaltaiseen käytökseen on pakko puuttua, mutta mitkä keinot ovat sallittuja?
Tytön uhmaikä oli vaikea. Jo 1,5-vuotiaana tyttö nauroi, kun teki väärin. Totteleminen oli vaikeampaa. Ei-sana oli vaikea oppia. Niin vaikea, että tyttö uhmasi jokaikistä sääntöä. Juoksenteli kohti autoja. Oli pakko kytkeä valjaisiin tai kuljettaa joka paikkaan vaunuissa.
Kaksivuotiaana tyttö löi tarhakavereita niin paljon, että hänet siirrettiin toiseen tarharyhmään. Isompien joukossa käytös tasaantui ja lyönnit jäivät. Päiväkoti sujui nyt hyvin viskariin asti. Uhmaikä ei missään vaiheessa ollut kokonaan jäänyt sivuun, vaan nousi aina uudestaan esiin, kunnes viisivuotiaana nyrkit alkoivat taas heilua. Äiti oli jo luullut tämän ongelman hävinneen, joten säikähti.
Voimia oli tullut lisää, joten lyönnit sattuivat. Nyt iskut eivät suuntautuneet enää leikkitovereihin vaan vanhempiin, erityisesti äitiin. Äiti oli toivoton ja keinoton. EI-sana ei tehonnut, ei myöskään uhkailut, kiristäminen tai lahjonta. Äiti väsyi. Lopulta hän ei keksinyt muuta keinoa, kuin heittää lapsen leluja roskikseen. Yhden jokaisesta lyönnistä. Niin hän sanoi lapselle, kun kantoi itkevän tytön ohi tämän rakkaan nallen.
Lyönnit loppuivat kuin seinään heti ensimmäisen pehmon jälkeen, joka ei koskaan palannut ulkoroskiksesta takaisin sisälle lelukoriin. Toimiko äiti oikein? Onko lapsen omaisuuden tuhoaminen väärin? Olisiko äidin pitänyt vain kestää lapsen kipeää tekevät nyrkiniskut?
Myöhemmin äiti meni vanhemmuuskurssille, jonka vetäjä tuomitsi äidin tavan ratkaista ongelmatilanne. Lapsen kanssa on hyvä keskustella, neuvotella ja käydä yhdessä läpi sääntöjä, ohjaaja sanoi. Vain niin lapsi oppii sisäistämään, mikä on oikein ja mikä väärin.
Äiti oli samaa mieltä, niin hän yritti tehdä jatkossa. Keskustella ja kuunnella lasta. Mutta yhdessä asiassa äiti oli eri mieltä. Hän teki oikein, kun ei suostunut lapsen nyrkkeilysäkiksi enää yhtään päivää pidempään, sillä neuvottelu olisi kestänyt kauemmin kuin suora toiminta. Eikä äiti halunnut saada enää yhtään mustelmaa kipeästi iskeytyvästä nyrkiniskusta mahaan.
Jos sama ongelma toistuisi, tämä äiti ei kävisi edelleenkään neuvottelemaan, vaan heittäisi neidin lempipehmon roskikseen. Niin tärkeää oikeus koskemattomuuteen on, jopa meillä äideillä, jotka rakastamme lapsiamme.
