Lapsi helposti pitää vanhempaansa kaikkitietävänä ja oman lapsen avoin ihailu hivelee usein vanhemman itsetuntoa. Kun kohdalle osuu asia, jota vanhempi ei tiedäkään, sen myöntäminen saattaa joskus olla vaikeaa.
“Isä, mikä tämä on?” “Äiti, näytä miten tämä tehdään!” Varsinkin pieni lapsi usein olettaa, että vanhempi on ehtymätön tietopankki, jolta saa vastaukset aivan kaikkiin kysymyksiin, joita pienet aivot keksivät maailmaa ihmetellessään. Vanhemman eräs tärkeä rooli lapsen elämän ensimetreillä onkin opastaa ja neuvoa tärkeissä asioissa, ja auttaa lasta siten myöhemmin selviämään yksin. Tässä roolissaan vanhempi usein joutuu toimimaan kävelevänä tietosanakirjana.
Moni vanhempi kokee voimakasta tyydytyksen tunnetta, kun voi kertoa lapselleen maailman asioista ja toimia tämän luotettavana tietolähteenä. Vanhempaa saattaa alitajuisesti jopa imarrella, että lapsi katsoo häntä ylöspäin ja käytännössä pitää häntä kaikkitietävänä. Monelle vanhemmalle saattaakin siksi olla kova paikka, jos hän joutuu myöntämään, että ei tiedä jotakin asiaa, jota lapsi innoissaan kysyy.
Rehellisyys kuitenkin kannattaa. Huijaamisesta saattaa olla pahimmassa tapauksessa paljon haittaa lapsen tulevaisuudelle. Kyky luottaa toisiin ihmisiin on tärkeä lapsen hyvinvoinnin kannalta.
Tietämättömyyden avoimesta myöntämisestä on myös muuta hyötyä lapselle. Kasvavalle lapselle on hyväksi ymmärtää jo varhaisella iällä, että kukaan aikuinen ei ole kaikkitietävä. Tämä opettaa lapselle tervettä varovaisuutta ja kykyä lähdekritiikkiin tilanteissa, joissa aikuinen pyrkii iän tuomalla arvovallalla runnomaan läpi jonkin tietyn asian, vaikka ei olisi itsekään asiasta täysin varma. “Asia on näin, koska minä sanon että se on näin” on tyypillinen turhautuneen aikuisen kommentti tilanteessa, jossa hän ei osaa kunnolla selittää lapselle jotain asiaa. Fiksun aikuisen tunnusmerkki on kyky myöntää rehellisesti, jos hän ei jotain tiedä.
Tietämättömyyden peittelyn sijasta aikuinen voi sanoa lapselle esimerkiksi, että häntäkin kiinnostaa selvittää, miten lapsen kysymä asia oikeasti on, ja että ehkä voidaan yhdessä selvittää asia. Asian yhdessä tutkiminen voi parhaimmillaan olla hauskaa yhteistä ajanvietettä. Seuraavan kerran kun lapsesi tulee kysymään sinulta jotain näennäisen helppoa asiaa, johon vastaaminen ei pienen pohdinnan jälkeen olekaan välttämättä niin helppoa, lapsen kanssa voi istua yhdessä alas ja lähteä asiaa selvittämään vaikkapa googlen avulla.
Vanhemman ei tarvitse häpeillä, jos ei kaikkiin kysymyksiin tiedä vastausta. Moni lapsen esittämä kysymys ei loppupeleissä ole lainkaan niin helppo vastattava, kuin ehkä päällisin puolin saattaa vaikuttaa. Kun lapsi kysyy esimerkiksi ”mitä valo on”, siihen vielä moni osaa vastata että sähkömagneettista säteilyä, mutta jatkokysymys “mitä sähkömagneettinen säteily on” ei välttämättä monille olekaan niin helppo vastata ilman hetken pohdintaa tai googlen apua.
